2000-luvun Uskonpuhdistus:

95 teesiä evankelisten kristittyjen tilasta

JOHDANTO

31. lokakuuta 1517, Martin Luther teki yrityksen saada aikaan julkista keskustelua aikansa kirkon tilasta, ja ehdotti joitakin uudistuksia. Tulos oli paljon radikaalimpi mitä hän oli kuvitellut: sen sijaan että kirkko olisi uudistunut, syntyi suuri kirkon vastainen liike; kun taas katolinen kirkko kieltäytyi uudistuksista.

Meidän aikanamme evankeliset seurakunnat ovat taas uudistusten tarpeessa. Kuulevatko he tällä kertaa Herran kutsun; vai toistuuko historia, toimivatko he kuin katolinen kirkko silloin?

Monet seuraavissa teeseissä tehdyistä havainnoista tulevat Hijos del Altísimon pastoreiden omista kokemuksista Perussa, mutta näyttää siltä että monet mainituista ongelmista ovat tyypillisiä kaikille maailman seurakunnille.

Suurin osa seuraavista teeseistä ovat yksinkertainen vertailu Uuden Testamentin seurakunnan ja tämän päivän evankelisten kirkkojen kesken. Tekemällä tämän vertailun avoimin silmin voimme huomata kuinka kaukana olemme Jumalan tahdon mukaisesta seurakunnasta.

Selventäviä huomautuksia:
- Näissä teeseissä esiintyy usein ilmaisu "tämän päivän evankeliset seurakunnat, yleensä..." - Tekijä on tietoinen että on olemassa suuri evankelisten kirkkojen kirjo. Jotkut mainituista kohdista eivät välttämättä koska joitakin tiettyjä seurakuntia. Joka tapauksessa, meidän kaikkien olisi syytä tutkia itseämme Jumalan Sanan edessä.
- Tätä dokumenttia ei kirjoitettu opilliseksi lähteeksi, vaan että se saisi aikaan itsetutkiskelua ja keskustelua. Dokumentti on vielä väliaikainen ja jotkut osat saattavat tarvita tarkennusta. Kuitenkin, koska viesti on tärkeä ja kiireellinen, se julkaistiin niin pian kuin mahdollista.
- Kääntäjän kommentti: artikkelissa "kristitty" tarkoittaa "uskovaista" (ei nimikristittyä) ja "seurakunta" = "kirkko"

95 TEESIÄ

I) Raamatun tulkinnasta

1. Raamattu, alkuperäisiltä käsikirjoituksiltaan, on Jumalan inspiroitua, erehtymätöntä ja muuttumatonta Sanaa.
- Vaikka evankelisilla seurakunnilla on tämä yleensä uskontunnustuksessaan; käytännössä monet antavat sijaa kriittiselle teologialle joka pitää Raamattua erehtyväisenä ihmissanana.
(Tämä väärä teologia kätkeytyy esim. Sociedades Biblicas:in edistämien "raamattutieteiden" taakse (Etelä-Amerikassa, Suomesta en tiedä, jos tiedät kerro se please minulle webmaster@laverdaduniversal.org) ja se löytyy monista teologisista kommenteista ja Study Bible:sta.) Kun ovi on kerran avattu tälle kriittiselle teologialle, väistämättömästi perässä tulevat muut opilliset virheet.

2. Tämän päivän evankeliset seurakunnat, yleensä, tulkitsevat Raamattua oman perinteensä ja kirkollisten tapojensa lävitse. Tämä perinne estää heitä näkemästä mitä Raamattu todella sanoo.
Kun sanotaan "kirkko", kuvitellaan tämän päivän evankelinen seurakunta, eikä huomata että Uuden Testamentin seurakunta oli hyvin erilainen. Kun sanotaan "tulla uskoon", kuvitellaan joku ihminen joka toistaa syntisen rukousta jossain evankeliointikampanjassa, eikä huomata että uskoontulo Uudessa Testamentissa oli hyvin erilainen. Kun sanotaan "pastori", kuvitellaan nykyisen kirkon pastori, eikä huomata että pastori Uudessa Testamentissa oli jotakin hyvin erilaista. (Esimerkit voisivat jatkua loputtomiin.)

3. Apostolien Teot, ja apostolien kirjeet, ovat kuvausta seurakunnan normaalista, Jumalan tahdon mukaisesta tilasta, kaikille aikakausille.
Herra on sama kaikkina aikoina; Hänen Sanansa pysyy ikuisesti (Jes.40:8, Matt.24:35); ja jos Hän olisi suunnitellut jonkun muutoksen Uuden Testamentin kirjoittamisen jälkeen, Hän olisi ilmoittanut sen profeetallisesti.
Tämän päivän evankeliset seurakunnat, yleensä, pitävät Apostolien Tekoja vain menneiden aikojen kertomuksena; tai tulkitsevat sen sanoman tavalla joka sopii heidän omiin tunnustuskunnallisiin perinteisiinsä; ja kummallakin näistä tavoista, he eivät sovella sen sanomaa nykyajalle. Näin he tekevät vakavan virheen ja tulevat sokeiksi luopumuksensa tilasta.


II) Uudestisyntymisestä

4. Uudestisyntymä on Jumalan työtä, ei ihmisen (Joh 3:8, 6:44). Se on Jumala joka kutsuu ja vanhurskauttaa ne jotka hän on ennalta määrännyt (Room.8:29-30). Ihmisen vastuu on vastata Jumalan kutsuun uskossa katuen (Mark. 1:15, Ap.t 2:38, Room.4:5).
Tämän päivän evankeliset seurakunnat, yleisesti, uskovat ja opettavat että uudestisyntyminen on ihmisen työtä (vaikka heidän virallinen oppinsa olisi kuinka erilainen) - tämän ne osoittavat manipuloivissa evankeliointimenetelmissään.

5. Uudestisyntymä ei tapahdu syntisen rukousta toistamalla, tai muilla inhimillisillä "metodeilla". Uudessa Testamentissa ei ole yhtään tapausta jossa joku olisi syntynyt uudesti tällä tavalla.
- Tämän päivän evankeliset seurakunnat, yleensä, hyväksyvät uskoontulleeksi henkilön joka toisti syntisen rukouksen. Tämän väärän käytännon takia, seurakunnat ovat hyvin harhaanjohdettuja ja ne eivät huomaa että seurakunnissa on paljon vääriä uskovia.

6. Todellinen parannuksenteko käsittää syntien tunnustuksen ja niiden hylkäämisen (San.28:13). Tämä vaatii sen että henkilö on, Pyhän Hengen työn kautta, tiedostanut oman syntisyytensä (Joh.16:8-9).
Syntien tunnustus, ilman että Pyhä Henki on ne toteennäyttänyt, ja ilman tiukkaa päätöstä olla syntiä tekemättä, ei ole todellista parannuksentekoa.

7. Tämän päivän evankeliset seurakunnat, yleensä, eivät saarnaa tai harjoita tätä todellista parannuksen tekoa. Surullisena seurauksena, monet niistä jotka tunnustavat olevansa evankelisia kristittyjä, eivät koskaan todella ole syntyneet uudesti.

8. Todellinen usko, joka luottaa Jeesuksen Kristuksen ainutkertaiseen uhriin syntien anteeksisaamiseksi ja meidän pelastukseksemme, johtaa pelastusvarmuuteen nyt, ei vain toivoon olla pelastettu "jonain päivänä" (Joh.5:24).

9. Tämä todellinen usko voi toimia vasta kun Pyhä Henki on näyttänyt synnit toteen, ja kun ihminen on todella tehnyt parannuksen; ei ennen.
Se joka yrittää luottaa Kristuksen uhriin, tai saa "pelastuksen lahjan", ilman että on tiedostanut syntisyytensä, elää väärässä luottamuksessa, koska hän ei vielä tiedä mistä vaarasta ja tuomiosta hänen täytyy pelastua.

10. Todellinen usko ei "vaadi" mitään Jumalalta, eikä tee "positiivisia tunnustuksia" jostain totuuden vastaisesta kuvittelusta (esim. "olen terve" vaikka on sairas)
Nämä "reseptit" tulevat Uuden Ajan "positiivisesta ajattelusta" eikä Raamatusta.
Todellinen usko luottaa yksinkertaisesti ja varmasti siihen että Jumala tekee mitä on luvannut, ei mitä minä kuvittelen.

11. Joka syntyy uudesti, saa henkeensä Pyhän Hengen todistuksen että hän on Jumalan lapsi (Room.8:16).
Tämä todistus ei ole sama kuin inhimillinen kuvitelma olla pelastettu, eikä inhimillinen teko "julistaa se uskossa". Joka saa tämän todistuksen, tietää varmasti että tämä todistus ei tule hänen omasta mielikuvituksestaan tai tahdostaan. Jolla ei ole tätä todistusta itsessään, ei ole uudestisyntynyt (Room.8:9).


III) Evankelioinnista

12. Evankeliointi Uudessa Testamentissa on saada ihminen vakuuttumaan syntisyydestään ja kutsua parannuksen tekoon ollakseen pelastettu. (Matt.3:2, 4:17, Ap.t.2:22-23.36-38, Room.3:19-24)

13. Uudessa Testamentissa ei ikinä kehoitettu "ottamaan Kristus vastaan", tai vastaavaa.
Vaikka kutsuttiin parannuksen tekoon, jokaisen piti tuoda katumuksensa ilmi omasta aloitteestaan. (Kehoitus "Tehkää parannus ja ottakaa kaste..." annettiin vain niille jotka olivat kysyneet: "Mitä meidän pitää tehdä ollaksemme pelastettuja?" - Apostolien Teot 2:37-38, 16:30-33).

14. Tämän päivän evankeliset seurakunnat, yleensä, innossaan saada uusia jäseniä, kutsuvat parannusta tekemättömiä syntisiä "ottamaan Kristuksen vastaan". Tämä aiheuttaa paljon vääriä uskoontuloja ja hyvin vähän todellisia uskoontuloja.

15. Uudessa Testamentissa, kristityt eivät koskaan tuoneet uskottomia seurakunnan kokoontumisiin.
Päinvastoin, uskottomat pelkäsivät yhtyä seurakunnan seuraan (Ap.t. 5:13). Vasta uskoontulon jälkeen, he liittyivät seurakuntaan. (Tätä ei pidä sekoittaa kokoontumisiin julkisilla paikoilla, jossa kaikilla oli mahdollisuus kuunnella opetusta, yhtymättä seurakuntaan.)

16. Tämän päivän evankeliset seurakunnat, yleensä, tuovat uskottomia seurakuntaan; silloin nämä alkavat käyttäytyä ulkoisesti kuin kristityt, kunnes heidät hyväksytään "veljinä", kun todellisuudessa he eivät koskaan syntyneet uudesti. Tällä tavalla seurakunnat täyttyvät vääristä veljistä.
Sama tosiasia että uskottomat uskaltavat yhtyä seurakuntaan ilman häpeän tunnetta, on merkki siitä kuinka kauas olemme poikenneet alkuseurakunnan tilasta.

17. Uudessa Testamentissa, tapa jolla syntinen ilmaisi katumuksensa oli kaste. (Ap.t. 2:38-41, 8:12, 8:35-38, 10:47-48, jne.)

18. Tämän päivän evankeliset seurakunnat, yleensä,
- antavat todellisten kääntyneiden odottaa turhaan kastetta; tänä odotusaikana vihollinen voi kylvää kaikenlaisia epäilyksiä, houkutuksia ja lamaannusta kääntyneiden sydämeen;
- arvostelukyvyn puutteen takia, kastavat kääntymättömiä jotka yksinkertaisesti ovat oppineet mukautumaan kristinuskon ulkoisiin muotoihin, sen jälkeen kun ovat viettäneet paljon aikaa uskovaisten kanssa.
Todellisen uskoontulleen ei tarvitse odottaa kastetta, ja väärä kääntynyt ei käänny oikeaksi vaikka hänen annetaan kuinka odottaa.

19. Evankeliointi Uudessa Testamentissa ei koskaan luvannut jotakin muuta pelastuksen ja ikuisen elämän lisäksi.
Ei luvattu terveyttä, henkilökohtaisten ongelmien ratkaisua, menestystä tai onnellisuutta "palkkiona" uskoontulosta. Päinvastoin, Herra kutsui seuraajiaan menettämään kaiken, jopa elämänsä, Hänen vuokseen (Matt.10:37-39, 16:24-26, Luuk.9:57-62), ja informoi heitä vainoista ja kärsimyksistä (Matt.10:16-25, 24:9-13). Vain he jotka seuraavat Herraa tällä tavalla, voivat silloin saada lupauksen: "...niin teille annetaan lisäksi kaikki tämä" (Matt.6:33) - mikä viittaa ainoastaan elämän perustarpeisiin.

20. Tämän päivän evankeliset seurakunnat, usein, yrittävät houkutella uskottomia lupauksilla terveydestä, henkilökohtaisten ongelmien ratkaisuilla, menestyksellä, onnellisuudella, jne. Tällä tavalla syntyy vääriä uskoontuloja koska ihmiset "tulevat uskoon" väärien ja egoististen motiivien takia.

21. Niinkuin vastasyntynyt vauva janoaa maitoa, todellinen uudestisyntynyt kristitty etsii automaattisesti yhteyttä Herran ja uskonveljien kanssa.
Jos hän ei osoita tätä nälkää ja janoa Herraan, hän ei ole todellinen kääntynyt.
Monia evankelisten seurakuntien jäseniä tarvii jatkuvasti "kannustaa" koska heillä ei itsestään ole tätä nälkää ja janoa Herraan; tämä osoittaa että todellisuudessa he eivät ole syntyneet uudesti.

22. Tämän päivän evankeliset seurakunnat, yleisesti, ovat väärässä yrityksissään tehdä vääristä kääntyneistä "seuraajia", vetämällä heitä kokoukseen kun todellisuudessa he eivät halua, pakottamalla heitä toimimaan "kristityllä" tavalla kun heidän parannusta tekemätön luontonsa vie heitä vastakkaiseen suuntaan, jne. Kaikki tämä on ajan, voimien ja varojen tuhlausta; sillävälin kun Herran todellinen työ jää huomiotta, kuten johdattaa ihmisiä todelliseen parannuksentekoon ja todelliseen uskoon Hänen itsensä asettamien periaatteiden mukaan.


IV) Pyhyydestä

23. Uusi Testamentti ei koskaan kutsu uskotonta "pyhäksi", "veljeksi", tai "kristityksi", eikä uudestisyntynyttä kristittyä "syntiseksi". Uudestisyntynyt kristitty on pyhä, koska hän on kuollut synnille ja elävä Jumalalle (Room.6:3-11).
Tämän päivän evankeliset seurakunnat, yleisesti, ovat ymmällään koska niiden sisältä löytyy syntisiä joita kutsutaan "veljiksi" ja "pyhiksi", ja pyhiä joita kutsutaan "syntisiksi".

24. Uudestisyntynyt kristitty vaeltaa Hengen mukaan (Room.8:1,4,9,12-13), ja Hengen avulla hän hylkää synnin ja täyttää niin Jumalan vaatiman vanhurskauden (Room.8:4).
Hän puhdistaa itsensä koska panee toivonsa Jeesuksen tuloon (1 Joh. 3:2-3), ja ei tee syntiä jatkuvasti (1 Joh. 3:6-9). Todellinen kristitty "pyrkii pyhitykseen, sillä ilman sitä ei kukaan ole näkevä Herraa" (Heb.12:14).

25. Tätä pyhyyttä ei voi saada omilla voimilla, vaan Jumala "vaikuttaa teissä tahtomisen ja tekemisen" (Fil.2:13, 1 Kor.15:10, Joh.15:4-6, Ef.2:10).
Todellinen pyhä ei ponnistele tehdäkseen hyvää tai sitä mikä on oikein; mutta hän ponnistelee pysyäkseen Kristuksessa (jonka seurauksena todellakin tekee hyvää).

26. Tällä pyhyydellä ei ole mitään tekemistä uskonnollisten rituaalien täyttämisen tai ulkoisten käskyjen kanssa; paremminkin sillä on tekemistä sydämen vilpittömyyden kanssa joka haluaa miellyttää Jumalaa kaikessa (Ps.40:6-8, Ps.51:6,10).
Tämän päivän evankeliset seurakunnat, yleisesti, ymmärtävät "pyhyyden" rituaalisessa mielessä (tekemällä "oikeita" ja "hyväksyttäviä" asioita ulospäin): He alistuvat ulkoisiin sääntöihin, "älä tartu, älä maista, älä koske...", joilla on viisauden maine, mutta ne ovat arvottomia ja ovat vain lihan tyydyttämiseksi (Kol.2:20-23). He suorittavat "kirkonmeno", "ylistys", "rukous", "katumus", "sovinto" -rituaaleja, -kaikki tämä ulkoisen kaavan mukaan, mutta heiltä puuttuu hengellinen todellisuus. (Matt.15:7-9)

27. Tämän päivän evankeliset seurakunnat, yleensä, eivät saarnaa eivätkä harjoita todellista pyhyyttä.
Suurimmaksi osaksi, he joko keksivät synnille tekosyitä ja ottavat sen kevyesti, tai yrittävät saavuttaa pyhyyden inhimillisin voimin jotka todellisuudessa ovat lihallisia (Fil.3:4-9). Siksi maailma sanoo: "Miksi minun pitäisi alkaa uskovaiseksi, jos he eivät ole meitä parempia?", ja Jumalan nimi tulee meidän takiamme pilkatuksi pakanoiden keskuudessa (Room.2:24).

28. Monet evankelisten seurakuntien jäsenet kutsuvat itseään "kelvottomaksi syntiseksi". Tällä he antavat todistuksen itsestään että he eivät ole pelastettuja.
Jotkut jopa käyttävät tätä ilmaisua tekosyynä jatkaakseen synnintekoa, ja osoittavat siten että he eivät koskaan ole tehneet todellista parannusta. - "Pyytää anteeksi jatkaakseen synnin tekoa", on täysin Jumalan tahdon vastaista (Jer.7:9-11).

29. Evankeliumi koostuu oikeastaan kahdesta sanomasta: lain sanomasta ja armon sanomasta. UT:ssa, lakia julistetaan syntisille jotta he vakuuttuisivat synnistään ja tulisivat Kristuksen luo (Gal.3:22-24). Armoa julistetaan katuville jotta he uskoisivat (Room.3:21-24), ja uskoville jotta he vahvistuisivat uskossaan (Room.6:14, 1 Piet.1:13).

30. Tämän päivän evankeliset seurakunnat, yleensä, ovat kääntäneet tämän järjestyksen ylösalaisin ja julistavat armoa parannusta tekemättömille syntisille ja lakia uskovaisille.
Tästä virheestä nousevat kaksi vastakkaista pahaa jotka kuvailen seuraavassa. Niissä tämän päivän evankelisissa seurakunnissa, mistä yleensä löytyy yksi näistä pahoista, usein tarjotaan toinen paha sen hoitokeinona, kun todellisuudessa molemmat ovat hyvin suuria pahoja:

31. "Halpa armo" on paha joka nousee armon julistamisesta parannusta tekemättömille syntisille.
Ei ole raamatullista sanoa että Herra antaa anteeksi kaikki syntimme, riippumatta siitä olemmeko todella tehneet parannuksen vai ei (Luuk.13:3). Ei ole raamatullista sanoa että pelastus ei maksa mitään (Matt.16:24-25, Matt.13:44-46). Tällainen saarnaaminen tuottaa parannusta tekemättömiä syntisiä jotka tulevat Jumalan luo sanoakseen "Me kyllä pelastumme - tehdäksemme yhä kaikkia näitä kauhistuksia!" (Jer.7:8-11).

32. "Fariseusten ies" on paha joka nousee lain julistamisesta uudestisyntyneille kristityille.
Ei ole raamatullista mitata kristityn pyhyyttä hänen ulkoisiin sääntöihin mukautumisensa mukaan (sellaisten kun kokouksiin osallistuminen, uhrien antaminen, jne.) - Katso Matt.15:7-9.
Tällainen saarnaaminen tekee sen että kristityt "putoavat armosta" (Gal.5:4) ja alkavat epäillä pelastustaan; se yllyttää heidät elämään omilla voimillaan Herran voiman sijaan; näin se alistaa heidät ieksen alle, jota he eivät voi täyttää, ja tuo väärän tuomion heidän elämiinsä.
Toisaalta, tällainen saarnaaminen saa aikaan sen että parannusta tekemättömät syntiset joita on kirkossa, alkavat toimia niinkuin olisivat kristittyjä, täyttäen ulkoiset vaatimukset, kun heidän sydämensä pysyy parannusta tekemättömänä. Tästä aiheutuu sellainen sekaannus että on miltei mahdotonta erottaa seurakunnan todellisten kristittyjen ja väärien kristittyjen välillä.

33. "Fariseusten iestä" on myöskin kontrolloida seurakunnan jäsenten käytöstä, ulkoisista asioista ja ihmiskäskyistä kurinpidollisilla säännöillä ja toimintaperiaatteilla, tai itsekurin harjoitus henkilökohtaisilla muistutuksilla ja uhkauksilla.
Tämän tyyppinen "pastoraalinen huolenpito" estää kristityn omantunnon kehityksen, ja pitää heidät pysyvästi epäkypsinä.
(kts Nro.61 ja 62 seurakuntakurista)

34. Kun Uuden Testamentin seurakunnassa oli syntiä, tämä synti paljastettiin, mikä johti parannuksen tekoon (tai, päinvastaisessa tapauksessa, Jumalan rangaistukseen); ja molemmissa tapauksissa, se johti Jumalanpelkoon. (Ap.t. 5:1-11, 8:18-24, Gal.2:11-14)
Pidettiin normaalina että jos joku uskoton sattumalta tuli kristittyjen kokoukseen, hän heti vakuuttui omasta syntisyydestään (1 Kor.14:24-25).

35. Tämän päivän evankelisissa seurakunnissa, yleensä, synti jatkaa oloaan ilman että sitä paljastetaan; ja vaikka se paljastetaan, se ei saa aikaan todellista parannuksen tekoa.
Seurakunnissa tapahtuu varkautta, huijausta, seksuaalista hyväksikäyttöä, huorintekoa. Valehtelua ja panettelua pidetään jo normaaleina. Ei tapahdu Jumalan yliluonnollista syntien paljastus ja tunnustus -työtä. Tämä on eräs merkki siitä kuinka seurakunta kokonaisuutena on loitonnut hyvin kauaksi Jumalan tahdosta ja arvoista.


V) Joistakin seurakunnan toiminnoista

36. Uuden Testamentin seurakunnan kokouksissa, "jokaisella on" jotain annettavaa veljilleen (1 Kor.14:26).
Tämän päivän evankelisissa seurakunnissa, sen sijaan, enemmistö on passiivisia kokouksissa eikä heillä ole aloitekykyä tai mahdollisuutta palvella jossain. Mukaanlukien niissä seurakunnissa joissa korostetaan Hengen työtä, korostetaan vain muutamaa armolahjaa, ja annetaan vähän tai ei ollenkaan mahdollisuutta keskiverto uskovalle harjoittaa niitä.

37. Uuden Testamentin seurakunnassa oli "sydämen yksinkertaisuutta" (Ap.t.2:46) ja läpinäkyvyyttä (1 Joh. 1:6-7), keskinäistä tukemista ja teeskentelemätöntä rakkautta (1 Piet.1:22).
Tämän päivän evankelisissa seurakunnissa, yleisesti, ei ole tätä todellista yhteyttä veljien välillä; sen sijaan näyttää olevan tärkeämpää pitää yllä ulkomuotoa ja "statusta".

38. Tämän päivän evankelisilla seurakunnilla, yleensä, on taipumus jakaantua yhä enemmän ja enemmän erilaisiin tunnustuskuntiin ja ryhmiin. Näiden jakaantumisten perimmäinen syy, suurimmassa osassa tapauksista, on "rakkauden kylmeneminen" (Matt.24:12), ja että syntiä ei kohdella oikealla raamatullisella tavalla.
Tämä jakaantumis- ja osittelutaipumus liittyy todelliseen kommunikaation puutteeseen uskovien välillä.

39. Uuden Testamentin seurakunnassa, kristityt tunnustivat syntinsä toinen toisilleen (Jaak. 5:16).
Tämän päivän evankelisissa seurakunnissa, yleensä, joko syntejä ei tunnusteta ollenkaan, tai on olemassa pystysuora rakenne kuten katolilaisessa kirkossa, jossa kaikki tunnustavat pastorille mutta pastori ei tunnusta kenellekään (paitsi korkeammalle johtajalleen); ja pastori neuvoo kaikkia mutta kukaan ei voi neuvoa pastoria. Näin ollen, erityisesti johtajat eivät ole läpinäkyviä eivätkä tee tiliä seurakunnan edessä, ja ei ole todellista, syvää yhteyttä veljien välillä.

40. Uuden Testamentin seurakunta sijoitti rahansa tarpeessa olevien veljien auttamiseen, ja kokopäiväisten saarnaajien tukemiseen. (Ap.t. 2:45, 4:34-35, 1 Kor.9:14, 2 Kor.8:14-15, Gal.2:10, Gal.6:6, Ef.4:28)
Toisin sanoen, kaikki heidän sijoituksensa olivat ihmisiin, ei materiaalisiin asioihin (koska materiaaliset asiat katoavat, mutta ihmiset ovat ikuisia). Erityisesti he eivät sijoittaneet mitään rakennuksiin tai kokoontumispaikkoihin, koska he kokoontuivat julkisilla paikoilla ja omissa kodeissaan.

41. Tämän päivän evankeliset seurakunnat, yleensä, ottavat itselleen taloudellisesti ja voimien ja ajan kannalta raskaan taakan rakennustöidensä takia. Tällöin nämä resurssit ovat poissa todelliselta Herran työltä.

42. Uuden Testamentin kristityt avasivat kotinsa vierailuille ja kokouksille, ja kiertäville opettajille; heidät tunnettiin vieraanvaraisuudestaan. (Ap.t. 2:46, 5:42, Room.16:23, 1 Kor.16:19, Kol.4:15, Flm.2, Heb.13:2, 1 Piet. 4:9, 3 Joh. 5-10)
Monilla evankelisten seurakuntien jäsenillä ei tänä päivänä ole luottamusta avata kotejansa muille veljille, eikä mennä jonkun veljen kotiin. Tämä kertoo vieraanvaraisuuden puutteesta ja yhteyden ja todellisen luottamuksen puutteesta veljien välillä.

43. Mikään inhimillinen organisaatio ei ole yhtäläinen "kirkon" kanssa, ja ketään henkilöä ei voi kutsua "kirkon pääksi". Kirkko/seurakunta on Herran ja ei kenenkään muun.
Näin ollen, on Jumalan Sanan vastaista jos joku pastori, paikallisseurakunta, tai tunnustuskunta luulevat omaavansa jonkun erityisoikeuden ihmisiin jotka kokoontuvat heidän kanssaan ("minun kirkkoni", "minun lampaani"). Uskoontulo, antautuminen ja uskollisuus on Kristusta kohtaan, ei tunnustuskuntaa tai inhimillistä johtajaa kohtaan (1 Kor. 1:12-17, 3:4-9, 1 Piet. 5:3).
Inhimilliset organisaatiot ovat aina epätäydellisiä, niihin liittyy aina jonkinasteisia virheitä, ja ne sisältävät aina tietyn määrän uudestisyntymättömiä jäseniä.

44. Tunnustuskuntiin jakaantumisen ongelmaa ei ratkaista yksinkertaisesti lähtemällä olemassa olevista tunnustuskunnista, koska niin luodaan vain uusia tunnustuskuntia jotka vuorostaan kilpailevat olemassaolevien kanssa. - Sitä ei myöskään ratkaista jäämällä "ilman seurakuntaa", koska kristitty tarvitsee seuraa ja yhteyttä muiden Kristuksen ruumiin jäsenten kanssa. - Se ratkaistaan vasta kun seurakunta alkaa jälleen elää Uuden Testamentin kristillistä elämää.


VI) Seurakunnan johtamisesta

45. Kristuksen seurakunta ei ole diktatuuri (2 Kor.1:24, 1 Piet.5:2-3). Seurakunnan johtajat on laitettu palvelemaan jäseniä (Luuk.22:24-27). Ei jokainen johtajan sana ole "Jumalan ääni".
Monet evankeliset seurakunnat tänä päivänä ovat diktatuureja. Johtajat saattavat jäseniä häpeään lasketusti, saadakseen heidät alistumaan mielijohteisiinsa. He harjoittavat väärää auktoriteettia, manipulaation ja uhkauksien avulla, usein käyttäen hyväksi Jumalan nimeä täyttääkseen omat tavoitteensa. He opettavat selvästi tai epäsuorasti, että kristitty voi kuulla Jumalan äänen vain johtajiensa välityksellä.
Johtajasta joka hallitsee omien mielijohteidensa mukaan, ei voi sanoa että Jumala asetti hänet tai että hän edustaisi Jumalan ääntä.

46. Kristuksen seurakunta ei ole demokratia. Johtajien kutsuminen ja asettaminen kuuluu Jumalalle, ei ihmiselle (Joh. 15:16, Ap.t. 20:28, Ef.4:11).
Monet evankeliset seurakunnat tänä päivänä valitsevat johtajansa lihallisten kriteerien mukaan; jumalattomien enemmistö valitsee jumalattomia johtajia. Näistä johtajista ei voi myöskään sanoa että he ovat Jumalan asettamia, koska he ovat asemissaan Jumalan tahdon vastaisesti.

47. Kristuksen seurakuntaa johtavat monet johtajat.
Uusi Testamentti ei mainitse ainuttakaan paikallisseurakuntaa jota olisi johtanut vain yksi henkilö. Sen sijaan, mainitaan monia seurakuntia joita johtaa monihenkinen ryhmä (Ap.t.13:1, 14:23, 15:4.6, 20:17, Fil.1:1, 1 Tess.5:12-13, Tit.1:5, Heb.13:7), ja monenlaiset ministeriöt (Ef.4:11-12).

48. Uudessa Testamentissa, henkilöt joilla on henkistä auktoriteettia tunnistetaan siitä tosiasiasta että he tuntevat Jeesuksen henkilökohtaisesti ja ovat Häntä lähellä; ja siitä että ovat esimerkkejä uskoville elämällään.
Tämän päivän evankelisilla seurakunnilla, yleensä, on väärät auktoriteetin kriteerit, kuten esimerkiksi:

  • akateemiset tiedot ja tittelit,
  • ihmisten valinnan perusteella myönnetty asema,
  • inhimillinen kyky vakuuttaa, manipuloida tai herättää kunnioitusta,
  • taloudellinen asema.

Mikään mainituista ei ole raamatullinen kriteeri hengellisestä auktoriteetista. Näin ollen, monet niistä jotka nykyisin johtavat seurakuntia, eivät ole niitä joiden raamatullisten kriteerien mukaan pitäisi olla johtajia.

49. Uudessa Testamentissa, sanat "pastori" (kun viitataan paikallisseurakunnan johtajaan), "vanhin", ja "piispa", ovat synonyymejä (Ap.t. 20:17.28, Tit. 1:5-7, 1 Piet. 5:1.4).
Ei ole "pastoreita yli vanhinten" eikä "piispoja yli pastoreiden".
(Timoteus ja Titus eivät olleet paikallisia "pastoreita", vaan toteuttivat apostolista tai "semi-apostolista" (alueellinen) ministeriötä Paavalin vastuuhenkilöinä ja seuraajina. - Katso Tit. 1:5 "jokaiseen kaupunkiin".)

50. Ef.4:11 mainitsemasta viidestä palvelutehtävästä, nykyajan evankeliset seurakunnat, yleisessä käytännössä, tunnistavat vain "pastorin" palvelutehtävän, ja tämänkin he vielä väärinymmärtävät koska laittavat vain yhden pastorin paikallisseurakunnan johtoon, mikä ei ole raamatullista. (katso ylhäältä Nro.47) Näin ollen, Jumalan kansa on henkisesti aliravittu.

51. Kristuksen seurakuntaa johtaa konsensus (Matt.18:19-20, Ap.t. 15:22.28).
Sellainen konsensus jota kuvaillaan näissä jakeissa, ei ole keskinäinen päätös erilaisten inhimillisten mielipiteiden välillä. Paremminkin se on harmonia joka syntyy kun kaikki johtajat etsivät vilpittömästi Jumalan tahtoa (katso Ap.t. 13:1-3), ja pääsevät näin yksimieliseen päätökseen. Päästäkseen tämän tyyppiseen konsensukseen, vaaditaan Jumalan yliluonnollista työtä joka johtaa jokaista.

52. Tämän päivän evankeliset seurakunnat, yleensä, eivät saavuta tällaista konsensusta koska eivät etsi vakavasti Jumalan tahtoa; ja koska jotkut heidän johtajistaan eivät edes ole syntyneet uudesti. Näin ollen, he antavat inhimillisten päätösten ohjata Jumalan tahdon sijasta. Tämä yksimielisyyden puute on yksi merkki lisää siitä että seurakunnat ja niiden johto ovat poikenneet kauaksi Jumalan arvoista.

53. Missä johtajuus hankaloittaa hengellistä elämää tai on siitä piittaamaton sen sijaan että kannustaisi, siellä ei ole kyse todellisesta henkisestä johtajuudesta.

Hengellinen elämä hankaloituu siellä missä...

  • ... johtajat täyttävät jäsenien ajan hengellisesti tuottamattomilla aktiviteeteilla,
  • ... jäseniä opetetaan, ennen kaikkea, käyttäytymään ulkoisten sääntöjen ja normien mukaan, sen sijaan että etsisivät henkilökohtaisesti Jumalaa,
  • ... johtajat saavat aikaan että jäsenistä tulee heistä riippuvaisia, Jumalan sijasta,
  • ... johtajat pitävät jäseniä henkilökotaisena omaisuutenaan, estäen esim. heitä saamasta hengellistä ravintoa ja opastusta johtajansa vaikutuspiirin ulkopuolelta,
  • ... johtajat vaativat etuoikeuksia, ja katsovat epäillen hyvin aktiivisia henkilöitä (ennen kaikkea jos nämä ehdottavat muutoksia),
  • ... johtajat eivät valmenna jäseniä palvelutehtävään (Ef.4:12), eivätkä anna heille paikkaa eikä vapautta tehdä työtä,
  • ... jokainen hengellinen aktiviteetti pitää olla johtajan "hyväksymä",
  • ... johtajat eivät kanna huolta evankeliumin leviämisestä yhteisössään ja maailmassa,
  • ... johtajat hyväksikäyttävät valtaansa,
  • ... johtajat sekaantuvat jäsenien yksityiselämään,
  • ... johtajat eivät tunnusta virheitään eivätkä ota vastuuta niiden korjaamisesta,
  • ... jäsenien täytyy palvella johtajia, sen sijaan että heitä autettaisiin palvelemaan Jumalaa,
  • ... johtajat osoittavat omalla elämällään että Jumalalla ei ole ensimmäistä sijaa heidän elämässään,
  • ... jäseniä ei rohkaista tai heidät torjutaan kun he alkavat jakaa toisten kanssa kokemuksiaan Jumalan kanssa.

Missä johtajuus toimii esitetyllä tavalla, tai vastaavalla, kristityllä EI ole MITÄÄN velvollisuutta totella tai alistua tähän johtajuuteen. (Ap.t. 5:29)

54. Uudessa Testamentissa ei ole mitään inhimillistä johtajuus auktoriteettia paikallisseurakuntaa ylempänä, paitsi apostolinen ministeriö.
(Profeetan, evankelistan ja opettajan palvelutehtävillä voi olla alueellinen ulottuvuus, mutta he eivät käytä johtajuus auktoriteettia seurakuntia kohtaan.)

55. Tämän päivän evankeliset seurakunnat, yleensä, pystyttävät apostolisia rakenteita (pappis, kirkolliskokous, alueelliset ja kansalliset tunnustuskunnalliset neuvostot, jne.) ilman että selvitettäisiin onko edes apostolista palvelutehtävää olemassa meidän ajassamme; ja vielä vähemmän mitkä olisivat vaatimukset siihen että joku ottaisi apostolisen palvelutehtävän. Näin ollen, niillä on johtajuus rakenteita ilman opillista perustusta, ja nämä rakenteet täytetään henkilöillä jotka eivät täytä raamatullisia vaatimuksia harjoittamaansa tehtävään.

56. Kaikki kristityt ovat pappeja.(1 Piet. 2:5.9, Ilm. 1:6, 5:10, 20:6 - nämä ovat ainoat viittaukset missä käytetään sanaa "pappi" koskien kristittyjä, ja kaikki ne viittaavat kristittyjen kokonaisuuteen.) Yksikään kristitty ei tarvitse pappia (välittäjää) Jeesuksen lisäksi, lähestyäkseen Jumalaa (1 Tim.2:5, Hebr.4:14-16, 10:19-22). Näin ollen, on epäraamatullista ja jumalanpilkkaa jos kristitty johtaja ottaa itselleen papillisia etuoikeuksia toisiin kristittyihin nähden. Apostolit itsekään eivät milloinkaan ottaneet itselleen sellaisia etuoikeuksia.

57. Sellaista asemaa kuin "(vihitty) pappi" (ordained minister) ei ole olemassa Uudessa Testamentissa.
Johtajat tunnettiin ilmeisestä hengellisestä auktoriteetistaan (katso Nro. 48 ylhäältä), ei "vihkimis" aktista. Kukaan ei "muutu palvelustyöntekijäksi" (minister) vihkimisen kautta; vaan seurakunta tunnistaa ne joista on jo "hyvä todistus ja jotka ovat täynnä Henkeä ja viisautta" (Ap.t.6:3).
- Mitä Uudessa Testamentissa on, olivat "vanhimmat", ja viisi palvelutehtävää jotka mainitaan Ef.4:11:ssa; mutta molemmat olivat hyvin erilaisia verrattuna siihen mitä nykyään ymmärretään "vihityllä papilla".
(Ainoat Uuden Testamentin paikat jotka voitaisiin tulkita "vihkimyksen" merkityksessä, ovat viittaukset "kätten päällepanemiseen" kts. 1 Tim.4:14, 5:22, ja 2 Tim.1:6. Mutta nämä jakeet puhuvat pelkästään "lahjasta" jota jaettiin. Jos jotkut tulkitsevat ne "vihkimiseksi", se johtuu siitä että he ovat jo saaneet vaikutteita roomalaiskatolisesta näkökannasta, katso seuraava Nro.58.
- Vanhassa testamentissa vihittiin pappeja; mutta tätä ei voi soveltaa Uuden Testamentin seurakuntaan, koska seurakunnassa kaikki ovat pappeja; katso ylhäältä
Nro.56.)

58. Nykyinen käsitys "vihitystä papista" tulee katolilaisen kirkon vihkimis sakramentista, joka erottaa "papiston" "maallikoista" ja sulkee "maallikot" pois Herran palveluvirasta (ministry) (kun taas Ef.4:12 julistaa että se on "palvelutyöntekijöiden" tehtävä valmistaa kaikki kristityt "palvelutyöhön"). Näin ollen, evankeliset seurakunnat tänä päivänä, yleensä, ymmärtävät "palvelutehtävän" vielä paljon ennemmin roomalaiskatolisin termein kuin raamatullisin.
Toinen tämän väärän käsityksen juuri löytyy "kansanparantajuudesta"*, uskomuksella että "papilla" (minister), siitä syystä että hänet on "vihitty", olisi tiettyjä mystisiä voimia mitä muilla uskovilla ei ole.
(*Kääntäjän kommentti: esp. "cura" (eng. cure)tarkoittaa sekä pappia että parantajaa.)
Kaiken tämän vuoksi, monet nykyiset "palvelutyöntekijät", "pastorit" ja "johtajat" hankaloittavat tai lannistavat tehokkaasti Jumalan työtä, enemmän kuin vievät sitä eteenpäin. Tämä tapahtuu koska johtajat tekevät itsestään korvaamattomia, ja tämä estää sen että "maallikot" voisivat palvella tehokkaasti ja auktoriteetilla. "Maallikot" pysyvät epäkypsinä ja riippuvaisina.

59. Herran ehtoollisen toimitusta ja kastetta ei missään kohtaa Uutta Testamenttia yhdistetä määrättyyn johtajuus asemaan tai palvelustehtävään.
Herran ehtoollinen erityisesti, on jatkoa juutalaiselle Pääsiäiselle, ja sitä vietettiin kodeissa samoin kuin Pääsiäistä (Ap.t.2:46); näin ollen on oletettavaa että Herran ehtoollisen toimitti, samoin kuin Pääsiäisen, perheen isä.
Mitä tulee kasteeseen, apostoli Paavalin kastoi Ananias (Ap.t.22:16), joka ei ollut apostoli eikä vanhin, vaan pelkkä "opetuslapsi", "hurskas mies". Paavali itse julistaa että häntä ei lähetetty kastamaan, tällöin ne olivat muut jotka kastoivat Paavalin toimesta uskoon tulleita. (1 Kor.1:13-17). Herran lähetyskäsky kaikille opetuslapsilleen (Matt.28:18-20) sisältää määräyksen kastaa.
(Emme voi sanoa että tämä käsky osoitettiin vain apostoleille, koska se ulottuu "maailmanajan loppuun saakka" ja apostolit ovat vastuussa sen opettamisessa että "pitäisivät kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää", mikä varmasti sisältää tämän saman käskyn kastaa.)
Looginen johtopäätös on että Uusi Testamentti ei aseta mitään rajoituksia kristityille jotka voivat toimittaa Herran ehtoollisen tai kasteen. Nämä tehtävät ovat osa kaikkien kristittyjen yleistä pappeutta.

60. Tämän päivän evankelisilla seurakunnilla ei kuitenkaan ole edellytyksiä harjoittaa tätä yleistä pappeutta, koska monet heidän jäsenistään eivät ole todellisia kristittyjä; ja jopa todellisten kristittyjen joukossa on monia jotka eivät kykene erottamaan toisista mitä on todellinen uskoontulo. Näin ollen, yleistä pappeutta ei voida harjoittaa todellisuudessa niin kauan kun seurakuntaa ei ole todella uudistettu.

61. Uuden Testamentin seurakunnassa, käytettiin kurinpitotoimia henkilöihin jotka eivät tehneet parannusta synnistään (1 Kor.5:1-5, 5:11, 6:9-10), tavoitteena johtaa heidät parannuksen tekoon ja eheytymiseen, jos mahdollista (2 Kor.2:6-11, 7:8-11).

62. Monissa evankelisissa seurakunnissa nykyisin, käytetään vääristynyttä kurinpitoa, jolla voi manipuloida ja uhkailla jäseniä, jotta nämä mukautuisivat johtajien vaatimuksiin.
"Kuria" ei käytetä raamatullisista syistä, vaan hiljentämään ne jotka ovat eri mieltä tai kritisoivat johtoa (olkoon kritiikki kuinka oikeutettua hyvänsä), jne. Liian monissa tapauksissa, jos joku löytää synnin johtajasta joka todella ansaitsisi kurinpitoa, syntistä johtajaa ei kuriteta, vaan henkilöä joka paljasti synnin.


VII) Kristillisestä perusnäkemyksestä

63. Jumalan Sanaa sovelletaan kaikilla elämän, tajunnan ja yhteiskunnan alueilla (Psalmi 24:1).
Raamattu ei esittele meille vain uskonnollista järjestelmää, vaan täydellisen mallin, eli "paradigman" elämän ja maailman kokonaisuuden tulkitsemiseen.

64. Tämän päivän evankeliset seurakunnat, yleensä, soveltavat Jumalan Sanaa vain seurakuntaelämään (ja jotkut yksityiselämään), mutta ei elämään yleensäkin. Näin ollen, seurakunta ei ole enää maailman "suolana ja valona".
Monet evankelisten seurakuntien jäsenet eivät sovella Jumalan Sanaa edes yksityiselämäänsä, seurakunnan aktiviteettien ohella. Näin he eivät ole mikään Herran todistus maailman edessä.

65. Ei voi olla kahta totuutta, kuten esim. "uskonnollinen totuus" ja toinen "tieteellinen totuus", jotka ovat ristiriidassa keskenään.
Totuus on yksi ainoa. Näin ollen, jos oletettu "tieteellinen totuus" (erehtyväisten ihmisten määräävä) on ristiriidassa raamatullisen totuuden kanssa (erehtymättömän Jumalan määräävä), "tieteellisen totuuden" on oltava väärässä ja sen on alistuttava Jumalan Sanaan.

66. Evankelisten seurakuntien johtajilla ja jäsenillä tänä päivänä, yleisesti, on jakaantunut mieli. Sillä aikaa kun he hyväksyvät Raamatun erehtymättömän totuuden uskonnon asioissa, he seuraavat inhimillisiä erehtyväisiä "totuuksia" talouden, politiikan, kasvatuksen, psykologian, sosiologian, työn, jne. asiossa. Siitä syystä heillä on hyvin vääriä käsityksiä näillä alueilla. Koska he pitävät näitä alueita "sekulaareina", he ottavat ilman kritiikkiä vastaan näiden alojen ammattilaisten opetukset, ja eivät tutki näitä opetuksia Jumalan Sanan valossa. Näin he sallivat että sieltä seurakuntiin tulee kaikenlaisia vääriä opetuksia.
Tämän päivän evankelisten seurakuntien poliittisilla, kasvatuksellisilla, sosiaalisilla, jne. aloitteilla, yleisesti, ei ole mitään raamatullista pohjaa, ja usein ne jopa ovat Raamatun kanssa ristiriidassa.

67. Jumalan Valtakunta on paikka missä Jumala hallitsee, eli, missä Jumalan tahto toteutuu. Seurakunta ei ole Jumalan valtakunta, mutta sen on edustettava sitä jäseniensä elämäntyylin välityksellä. (Tämän päivän evankeliset seurakunnat, yleisesti, eivät tee edes tätä.) Koska Jumala hallitsee kaikilla elämän ja yhteiskunnan alueilla, Hänen valtakuntansa pitää olla edustettuna myös tieteen, politiikan, kasvatuksen, työn, jne. alueilla, opettaen ja harjoittaen raamatullisia periaatteita joita sovelletaan näillä alueilla.


VIII Kristillisestä opetuksesta

68. Opetuksen ensisijainen paikka on perhe, ja lasten opetuksen ensisijaiset vastaavat ovat lapsen vanhemmat. (5 Moos.6:4-7, Ps.78:5-8, San. 1:8-9, 4:1-4, Ef.6:4)

69. Tämän päivän evankelisissa seurakunnissa, yleensä, vanhemmat laiminlyövät tämän vastuun lapsiinsa nähden, ja johtajat eivät auta eivätkä kannusta heitä ottamaan tätä vastuuta.
Seurakunnat ovat yleensä laittaneet perheen paikalle pyhäkoulun. Toteuttamalla lähes kaikki ohjelmansa iän mukaan jaetuissa ryhmissä, seurakunnat jakavat perheitä sen sijaan että yhdistäisivät.

70. Koulu ei ole mikään raamatullinen määräys.
Yhteiskunnalle annettujen raamatullisten määräysten sisällä, koulu kuuluu perheen vaikutuspiiriin, ei hallituksen tai valtion (katso ylhäältä nro 68).
Raamattu ei salli kristityn isän antaa uskottoman opettajan toimeksi lastensa opettamista. (2 Joh. 9-11)

71. Tämän päivän evankeliset seurakunnat, yleensä, alistuivat maallisen koulujärjestelmän maailmallisen vaikutuksen alaisuuteen, ja sallivat uskottomien ja maallisten opettajien opettavan lapsiansa.

72. Paras ikä uskoontuloon on lapsuus. (San.22:6, Saarn.12:1, Mark.10:14-15, Ap.t. 2:39)
Näin ollen, meidän evankeliointiponnistustemme täytyy keskittyä paljon enemmän lapsiin; antaen etusijan niille lapsille jotka tulevat jo seurakuntaan koska heidän vanhempansa ovat kristittyjä.

73. Kristityn lapsi ei automaattisesti ole kristitty. Päinvastoin, Raamattu sanoo että lapsi syntyy synnissä (Ps.51:5, Room.3:23, 5:12) ja hänen on synnyttävä uudesti ollakseen pelastettu.
Tämän päivän evankeliset seurakunnat, yleensä, kohtelevat kristittyjen lapsia niinkuin he myös olisivat kristittyjä; ja siitä syystä heitä ei evankelioida. Tällä tavalla, lapsia huijataan todellisen hengellisen tilansa tilasta; ja yhtäaikaa alistetaan kristillisiin käyttäytymissääntöihin joita he eivät voi koskaan täyttää, koska eivät ole uudestisyntyneet. Tällä tavalla, usein kristityn lapselle on vaikeampi tulla uskoon, kuin uskottoman lapselle.


IX) Palvelutehtävään valmistautumisesta

74. Todellisen Herran palvelijan koulutus tapahtuu Jumalan itsensä läsnäolossa; todellinen Herran palvelija oppii enemmän Jumalalta itseltään kuin ihmisiltä (Joh. 6:45, 14:26, Gal.1:15-16, 1 Joh. 2:27).
Tärkein valmistautuminen palvelutehtävään on viettää paljon aikaa Herran kanssa. (Marl- 3:14, Ap.t. 4:13)

75. Todellisen Herran palvelijan koulutus tapahtuu myös toisten todellisten Herran palvelijoiden esimerkin kautta, ja käytännön palvelun kautta. (1 Kor.11:1, 1 Tess.1:6-7, 2 Tim.3:10-11)

76. Akateemiset arvot ja tittelit ovat väärä vaikutin palvelutehtävään valmistautumiseen.
Opiskelijat jotka "valmistautuvat" tällä motiivilla, hankkivat vain teoreettisia tietoja, ja tieto paisuttaa (1 Kor. 8:1b).

77. Suuri määrä Raamattuinstituuttien opiskelijoista nykyisin eivät ole syntyneet uudesti, ja vielä vähemmän heillä on kutsumus palvelutehtävään.
Tämän seurauksena, emme voi olla varmoja edes siitä, ovatko edes pastorit ja palvelustyöntekijät todella syntyneet uudesti.

78. Ne kristityt joilla oikeasti on kutsumus palvelustehtävään, usein eivät sovi nykyisiin Raamattuinstituutteihin.
Voi olla että he eivät ole taipuvaisia älylliseen opiskeluun, ja siitä syystä heillä on vaikeuksia täyttää akateemiset vaatimukset.
He voivat olla innovatiivisia henkilöitä, ja siitä syystä he eivät sovi jäykkään ja ohjesääntöiseen ympäristöön.
He voivat kärsiä suuresta ymmärryksen puutteesta heidän opettajiensa ja toveriensa taholta jotka eivät jaa hänen intoaan Herraan.
He voivat huomata että Raamattuinstituutin ilmapiiri ei ole hengellisesti terve, ja siitä syystä eivät katso voivansa valmistautua siellä.

79. Todellisen Herran palvelijan koulutuksen tarvitsee alkaa varhaisessa iässä (1 Sam.1:24-28, San.22:6, 2 Tim.3:14-15).

80. Tämän päivän evankeliset seurakunnat, yleensä, jättävät hoitamatta lapsityön ja eivät ota ollenkaan huomioon lasten potentiaalia palvelutehtäviin. Näin menetellen, seurakunnat turmelevat lähes kaikki tulevaisuuden johtajansa, ja heille jää vain keskinkertaisia johtajia.

81. Todellisen Herran palvelijan koulutus ei tapahdu humanististen muottien mukaan, eikä ulkopuolisella harjoituksella.
Evankeliset seurakunnat ja niiden oppilaitokset nykyisin, yleensä, seuraavat humanistista ideaa että koulutus parantaa miehen. (Antiikin kreikkalaisilla filosofeilla oli jo tämä idea, ja apostoli Paavali kumoaa sen päättäväisesti, Room.1:21-24, 1 Kor.1:18-31) Raamatullisesti, ainoa joka parantaa miehen on uudestisyntymä ja Pyhän Hengen työ kristityssä (Room.8:7-14, 2 Kor.3:18, Fil.2:12-13, 3:7-11).

82. Olemassa olevat Raamattuinstituutit, yleensä, eivät valmista opiskelijoitaan hengelliseen palvelutehtävään. Sen sijaan, he valmistavat heidät inhimillisten järjestöjen "korrektiin" toimintaan, ja opettavat heille inhimillisiä metodeja.

83. Monet kristityistä "opettajista" eivät itse etsi Jumalaa; he vain kopioivat muiden opettajien oppeja. Tällöin he opettavat asioita joilla ei ole todellista auktoriteettia opettaa, koska heidän opetuksensa ei ole todellisuutta heidän omassa elämässään.
He eivät seuraa Paavalin ohjetta, joka "ei rohjennut puhua mistään muusta kuin siitä, mitä Kristus oli hänen kauttaan vaikuttanut" (Room.15:18). Nämä opettajat eivät ole todellisia opettajia. Näin ollen, meillä on seurakunnissa paljon saarnaamista ja opetusta joka on "opillisesti oikeaa", mutta hengellisesti kuollutta, ja siksi se ei kanna hedelmää.


X) Herätyksestä

84. Herätys perustuu seurakunnan paluuseen alkuperäiseen tilaansa, jonka Jumala suunnitteli ja joka on kirjoitettuna Apostolien Teoissa ja apostolien kirjeissä.

85. Herätyksen saa aikaan Jumala, ei ihmiset. Ihmisten (mukaanlukien kaikkein vaikutusvaltaisimmat johtajat) on alistuttava Jumalan tahtoon, ei niin että Hänelle kerrottaisiin kuinka toimia.

86. Herätys alkaa syvästä seurakunnan sisäisestä parannuksen teosta.
Herätys tapahtuu kun seurakunta huomaa kuinka kauaksi se on pudonnut verrattuna alkuseurakuntaan, ja tekee parannuksen luopumuksestaan, ja kun ensin seurakuntien jäsenet tulevat oikeasti uskoon ja syntyvät uudesti.

87. Menneisyyden suuret herätykset johtivat yleensä suuriin ja jännittäviin kokouksiin, suurten massojen uskoontuloon, ja koko yhteiskunnan muuttumiseen. Kuitenkin, kaikki tämä on vain herätyksen jälkeistä hedelmää, mutta ne eivät ole sen olemus. Sen olemus on parannuksen teko seurakunnan sisällä, ja seurakunnan paluu Jumalan suunnittelemaan ensimmäiseen olotilaan.

88. Tämän päivän evankeliset seurakunnat, yleensä, joko eivät pyri herätykseen ollenkaan, tai heillä on siitä väärä käsitys.
Monet sekoittavat "herätyksen" ulkoisiin tapahtumiin, järjestettyihin tilaisuuksiin, seurakunnan kasvusuunnitelmiin, tietyn tyyliseen ylistykseen, jne. - kun millään näistä ei ole mitään tekemistä todellisen herätyksen kanssa. Vielä enemmän väärässä ovat ne jotka luulevat että herätys mukautuu heidän oman tunnustuskuntansa muotteihin ja perinteisiin.
Siitä syystä, nämä seurakunnat ovat hyvin suuressa vaarassa seurata väärennettyä "herätystä", kun tällainen ilmaantuu.

89. Jokaisella seurakunnalla (inhimilliseksi järjestöksi ymmärrettynä) on luonnollinen taipumus kylmetä hengellisesti aina uskosta luopumiseen saakka. Tämän päivän evankeliset seurakunnat, yleensä, ovat edenneet vaarallisen pitkälle tätä kylmenemisen tietä. Vain herätys voi pysäyttää tämän suuntauksen.

90. Tämän päivän evankeliset seurakunnat, yleensä, ovat tuollaisessa luopumuksen prosessissa.
Luopumuksen prosessi kuten se havaittiin Euroopassa kun Reformin vaikutukset olivat menneet, tapahtuu nyt saman kaltaisella tavalla.
Sen vaiheet voidaan kuvailla tällä tavalla:

  • Kuollut oikeaoppisuus. Seurakunnilla on vielä oikea oppi, mutta niillä ei enää ole todellista kokemusta Jumalasta; ne vain jatkavat ulkoisia rituaalejaan ja vajoavat perinteisiin.
  • Luullaan että "kristittyjen lapset ovat myöskin kristittyjä". Heidät sosialisoidaan kristityssä ilmapiirissä ja opetetaan käyttäytymään kuten kristityt, mutta he eivät ole uskossa. (Monet Perun evankeliset seurakunnat ovat nykyisin tässä vaiheessa, entä Suomessa?!.)
  • Sen takia että todellinen uskoontulo puuttuu, uskolla ei ole vaikutusta käytännön elämässä; silloin "he kieltävät sen voiman" (2 Tim.3:5).
  • Samaan aikaan tulee sisään kriittinen teologia, joka opettaa että Raamatussa voi olla virheitä ja että sen totuuden ovat vain suhteellisia. (Tätä on arkipäivää Suomessa, esim. "ev.lut. kirkolliskokouksen vuonna 1992 käyttöön ottama Raamatun käännös".)
  • Opetetaan universalismia (kaikki pelastuvat), tai että pelastuksella ei ole väliä tai se ei ole tarpeellinen (sekularismi); enää ei opeteta uskon ratkaisun tekoa (=kääntymystä).
  • Kielletään opettamasta ihmisten kutsumista tulemaan uskoon; ketä tahansa joka saarnaa raamatullisesti uskoontulosta ja uudestisyntymisestä, kutsutaan harhaoppiseksi. (Kääntäjän huomautus: Markku Koiviston tapaus) (Tämä on Euroopan reformoitujen kirkkojen suurimman osan nykyinen tilanne, ja Kirkkojen Maailmanneuvoston (Ekumenia). Loputkin Suomen seurakunnat joutuvat samaan tilanteeseen jos Jumala ei suo meille herätystä.)

91. Aiemmat herätykset alkoivat "hengellisen kuivuuden" aikaan, kun jotkut todelliset kristityt liityivät yhteen rukoilemaan epätoivoisesti Jumalalta herätystä.

92. Evankelisen seurakunnan nykypäivän tragedia on että se kärsii hengellisestä kuivuudesta, mutta ei ole tietoinen siitä, eikä tee parannusta, eikä ano herätystä (Ilm.3:1-2, 3:17-20).

93. Aiemmat herätykset alkoivat "heränneistä" ryhmistä olemassa olevien seurakuntien sisällä; mutta lähes aina heidät torjuttiin olemassa olevien seurakuntien toimesta, mikä johti konflikteihin ja eroamiseen.
- Joitain esimerkkejä:

  • Luther yritti uudistaa katolilaista kirkkoa, mutta hänet julistettiin pannaan ja hänen oli pakko perustaa erillinen kirkko.
  • Anabaptistit halusivat radikaalimpaa uudistusta, mutta joutuivat vainotuiksi uudistajien toimesta ja heidän oli pakko erota heistä.
  • John Wesley oli Anglikaanisen kirkon pappi (yksi Reformoitu kirkko) ja aloitti metodisti-liikkeen tuon kirkon sisällä. Mutta kirkko torjui hänen metodinsa, ja metodistien piti perustaa erillinen kirkko.
  • William Booth oli metodisti-saarnaaja jolla oli suuri taakka saavuttaa köyhät ja syrjityt. Mutta hänen kirkkonsa ei halunnut tukea häntä, ja hänen piti perustaa uusi liike, Pelastusarmeija.

94. Tämän päivän evankeliset seurakunnat, yleensä, ovat hyvin suuressa vaarassa olla sokeita aidolle herätykselle kun sellainen ilmaantuu, ja torjua se koska se ei mahdu heidän tunnustuskunnallisiin muotteihinsa. Tulevan herätyksen päähenkilöiden täytyy olla valmiita kärsimään hylkäämistä ja jopa vainoa olemassa olevilta evankelisilta seurakunnilta.

95. Tuomio alkaa Jumalan huoneesta (1 Piet. 4:17).
Tämän hetkisessä tilanteessa, jos analysoimme sitä Kirjoituksista käsin, meidän on tehtävä johtopäätös että Jumalan tuomio kirkolle on lähellä. Toisaalta, Jumala ei tahdo jumalattoman kuolemaa (Hes.33:11); Hän haluaa parannuksen tekoa ja herätystä. Mutta kaikki riippuu siitä miten me, seurakunta, vastaamme Jumalan kutsuun.


JOHTOPÄÄTÖS

Jos nämä havainnot ovat oikeita, silloin evankeliset seurakunnat ovat valovuosien päässä alkuseurakunnasta. Pitääkö meidän vain tyytyä tähän tilanteeseen ja sanoa: "Näin ovat ajat, ja emme voi muuttaa sitä"? Minun vastaukseni on: ¡¡EI MISSÄÄN TAPAUKSESSA!!

"Minä etsin heidän joukostansa miestä, joka korjaisi muurin ja seisoisi muurinaukossa minun edessäni maan puolesta, etten minä sitä hävittäisi, mutta en löytänyt..." (Hes.22:30)

"Mutta Israelin Jumalan kirkkaus oli kohonnut yläpuolelta kerubin, jonka yllä se oli ollut, huoneen kynnykselle ja huusi pellavavaatteisiin puetulle miehelle, jolla oli kirjoitusneuvot vyöllänsä; ja Herra sanoi hänelle: "Kierrä kaupungin, Jerusalemin, läpi ja tee merkki niitten miesten otsiin, jotka huokaavat ja valittavat kaikkia kauhistuksia, mitä sen keskuudessa tehdään". Ja niille toisille hän sanoi minun kuulteni: "Kiertäkää kaupungin läpi hänen jäljessään ja surmatkaa. Älkää säälikö, älkää armahtako, tappakaa tyyten vanhukset, nuorukaiset, neitsyet, lapset ja vaimot, mutta älkää koskeko keneenkään, jolla on otsassaan merkki; ja alottakaa minun pyhäköstäni." Niin he alottivat niistä miehistä, vanhimmista, jotka olivat temppelin edessä..." (Hes.9:3-6)

Sallitko että puhun sinulle hetken suoraan, sinä veli, sisko, joka luet tätä? Tilanne on vakavampi kuin ajattelet. Oletko sinä henkilö joka seisoisi muurinaukossa Jumalan edessä? Oletko sinä niiden joukossa jotka "vaikeroivat ja anovat kaikkien kauhistusten tähden mitä tehdään", että Jumala laittaisi merkkinsä sinun otsaan, ja että vapautuisit Hänen tuomiostaan? Onko sydämessäsi vaikerrus ja kaipuu aitoon, puhtaaseen seurakuntaan, arvolliseen Herran morsiameen? - Jos Jumala on avannut silmäsi näkemään seurakunnan tilan, älä viivyttele enää. Nouse pyytämään Herralta armoa ja herätystä. Liity muiden veljien joukkoon, jotka kokevat samalla tavalla. "...älkööt he milloinkaan vaietko, ei päivällä eikä yöllä. Te, jotka ylistätte Herraa, älkää itsellenne lepoa suoko. Älkää antako hänelle lepoa, ennenkuin hän on asettanut ennallensa Jerusalemin, tehnyt sen ylistykseksi maassa." (Jes.62:6-7)

http://www.altisimo.net:n artikkelin luvalla kääntänyt webmaster@laverdaduniversal.org
2.8.2006


Etusivu

Vieraskirja

‰1