SAATANAN JUONET PALJASTETTU
(Sisältää hyvin arkaluonteista tekstiä mm. Uudesta Maailmanjärjestyksestä, Israelista ja Amerikan Yhdysvalloista.)

Koska "Saatanan juonet eivät ole meille tuntemattomat." (2 Kor. 2: 11)

Saatana eli Lucifer, valontuoja, oli alunperin yksi kaikkein tärkeimmistä enkeleistä, kerubi, joka Raamatun mukaan "ylpistyi kauneudestaan, ihanuutensa tähden kadotti viisautensa" (katso Hes 28:12-19) ja muuttui Jumalan ja koko luomakunnan pääviholliseksi. Hän johti kapinaa Korkeinta vastaan houkutellen 1/3 osaa enkeleistä kapinaan kanssaan. Hävisi ja hänet heitettiin taivaasta ulos kaikkien niiden kanssa jotka kapinoivat ainoata Kaikkivaltiasta Luoja Jumalaa vastaan.
Tämä Jumalan vanha vihollinen tunnetaan myös nimillä Saatana, Piru, Perkele, Belzebub, käärme, lohikäärme, Belial, Sanat Kumera, sielunvihollinen, jne. Hän hallitsee nyt maailmaa väliaikaisesti Jumalan suostumuksella ja sidottuna Jumalan suunnitelmaan.

"Voi maata ja merta, sillä perkele on astunut alas teidän luoksenne pitäen suurta vihaa, koska hän tietää, että hänellä on vähän aikaa!" (Ilm.12:12b)
Hän on täällä maassa, keskuudessamme!

Paavi on Antikristus
Saatanan maanpäällinen valtaistuin on Roomassa. Jo Luther sanoi aikoinaan "Paavilla on Antikristuksen tuntomerkki". Kaikki Raamatun tunnusmerkit suuresta antikristillisestä vallasta soveltuvat paavin valtaan.

Jotta ei jäisi epäselvyyksiä, tarkastelkaamme lyhyesti muutamia suuren antikristillisen voiman - "pedon" (merestä nousevan) , "pienen sarven" tai "porton" tuntomerkkejä.


Antikristus valtaistuimellaan (huomaa satanismin voimakkain symboli)

1. Antikristuksen piti nouseman Rooman valtakunnan 10:een osaan jakaantumisen jälkeen. (Dan.7:24)Tämä päättyi noin vuonna 500 jKr. Paavinvalta nousi valtaan 538 jKr.

2. Paavinvalta toteutti Danielin kirjassa (Dan.7:25) ja Ilmestyskirjassa (Ilm.12:6) profetoidun 1260 vuoden hallintajakson; vuodesta 538 vuoteen 1798. Tällöin ranskalainen kenraali Berthier valloitti Rooman ja vangitsi paavi Pius VI:n. Ranskan vallankumouksen myötä paavinvalta menetti oikeutensa käyttää esivallan miekkaa toisinajattelijoita kohtaan. Se oli saanut kuolinhaavan. (Ilm.13:3)

3. Kuolinhaava paranee. Toinen paavi nousi valtaistuimelle noin kaksi vuotta myöhemmin. Lisäksi, Vatikaanin valtio palautettiin Paaville Mussolinin toimesta vuonna 1929, ja tänään lähes koko maailma kumartuu Paavin edessä.

4. Antikristuksella on numero: 666. Raamattu sanoo, että se on "ihmisen luku". Se ei ole mikään numerokoodi. Jotka sanovat numero-koodijärjestelmää tai mikrosirua "pedon merkiksi", johtavat kansan harhaan. Niillä ei ole pedon merkin kanssa mitään suoranaista tekemistä. On mahdollista, että elektronista järjestelmää tullaan käyttämään ihmisten kartoittamiseen ja huolehtimaan siitä, että pedon merkistä kieltäytyvät eivät saa ostaa eivätkä myydä.
Paaveilla on yhteinen arvonimi: VICARIUS FILII DEI, joka merkitsee "Jumalan Pojan sijainen" maan päällä. Latinalaisilla kirjaimilla on määrätyt lukuarvonsa. Sijoittamalla nämä arvonimen kirjaimiin, saadaan summaksi 666. ( V ja U =5, I=1, C=100, A=0, R=0, S=0, F=0, L=50, D=500, E=0 )

5. Ilm.17. luvun portto: ratsastaa valtiovallalla, tappaa Jeesuksen todistajia (inkvisitio), istuu seitsemän kukkulan päällä (=Rooman kaupunki). Voiko selvempiä tuntomerkkejä antaa?

6. "Hän pyrkii muuttamaan ajat ja lain." (Dan.7:25) Vain paavinvalta täyttää tämän tunnusmerkin. Katekismuksesta löydämme Jumalan 10 Käskyn muutellun version. 7. päivän Sapatti on siirretty viikon 1.päivään ja käsky kuvien kumartamisesta on poistettu.

7. Koko maailma seuraa ihmetellen Antikristusta (petoa) (Ilm.13.3). Tämä tunnusmerkki on täyttymässä tänään, kun Paavi, matkoillaan ympäri maailmaa - solmii diplomaattisia suhteita maan jos toisenkin kanssa. Paavi esitellään rauhan prinssinä, ja suuret maailman ja kirkkojen johtajat polvistuvat hänen edesään. He toivottavat hänen pyhyytensä, Paavin, tervetulleeksi.
(lisätietoja täällä)

1500-luvulla eläneen espanjalaisen katolilaisen kirkon jesuiittapapin, Francisco Riberan teorian mukaan Antikristus olisi voimamahti, joka nousisi esiin juuri ennen Jeesuksen toista tulemusta. Tämän ovelan teorian kautta pyrkii katolinen kirkko eli Saatana johdattamaan kansan huomion pois todellisesta Raamatun Antikristuksesta. Raamattu ja historia vahvistaa paavikunnan vallan väärinkäytön keskiajalla, ja että se tulee nousemaan valtaan viimeisinä aikoina. Voimme nykyaikana nähdä, kuinka valtio ja kirkko laatii koko Eurooppaa, sekä maapalloa käsittäviä lakeja, jotka liittävät kansakuntia ja kirkkokuntia yhteen katollisen mallin mukaan. Sekä valtio että kirkko, suurin osa protestanteista ja katolilaisista, yhtyvät, ottaen "pedon merkin". Niinpä Antikristus on jo täällä. Tämä liikemaailman, sekä poliittinen että uskonnollinen voimatekijä on täydessä toiminnassa kootakseen maailman omien siipiensä suojaan, diplomatian, eurooppalais-kansainvälisten lakien, vahvojen liittojen ja liittoutumien kautta, käyttäen sanoja kuten "solidaarisuus" rauha ja ykseys j.n.e.

Saatanan ominaisuuksia:
"Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä." (Joh.8:44)

Saatana on murhaaja; Hänen tahtonsa on tappaa ja hukuttaa helvettiin ikuiseksi ajaksi. Hänen valheensa takia ihmiskunta lankesi syntiin ja joutuu kuolemaan. Katso maailmaa: niin paljon kärsimystä ja kuolemaa! Saatana tappaa kiduttamalla!

Saatana on valehtelija: Tunnettuja Saatanan valheita ovat mm. "Ette suinkaan kuole" (1.Moos.3:4) Tämä valhe näkyy selvästi tänä päivänä esim. opissa sielun kuolemattomuudesta (lue lisää) tai sielunvaelluksesta (inkarnaatio) ja jälleensyntymisestä.

Saatana kyseenalaistaa Jumalan Sanan: "Onko Jumala todellakin sanonut?" (1.Moos.3:1) Esim. 10 käskyä

Saatana on varas: "Varas ei tule muuta kuin varastamaan ja tappamaan ja tuhoamaan." (Joh.10:10)
Saatana sokaisee mielet:
"Mutta jos meidän evankeliumimme on peitossa, niin se peite on niissä, jotka kadotukseen joutuvat, niissä uskottomissa, joiden mielet tämän maailman jumala on niin sokaissut, ettei heille loista valkeus, joka lähtee Kristuksen kirkkauden evankeliumista, hänen, joka on Jumalan kuva." (2.Kor.4:3-4)

Saatana sokaisee mielet, pääasiallisena tarkoituksenaan estää meitä pelastumasta Jeesuksen veren kautta. Uskontojen lisäksi yksi sokaisumenetelmä on ihmisen oma viisaus, "tiede" (esim. big bang- ja evoluutioteoria) johon moni kompastuu. (Lue tästä lisää Totuus-sivulta)

"Saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi." (2.Kor.11:14b)
Ufot, yksi Saatanan suosikki tempuista
Ufot, yksi Saatanan suosikki tempuista.
Historia tuntee lukuisia tuhoisia saatanan valkeuden enkeliksi tekeytymisiä, esim. Muhammedille ilmestynyt enkeli "Gabriel" ja mormonismin perustaja Joseph Smithille ilmestynyt Moroni -enkeli. Pelkästään näiden ilmestymisien tuloksena sadat miljoonat ihmiset ovat tulleet sokaistuiksi!
Tänä päivänä hän ilmestyy mieluiten humanoidin (UFO), henkioppaan, valaistuneen mestarin yms. muodossa. Tietenkin vielä parempi jos ihminen ei usko edes Jumalan tai Saatanan olemassaoloon.

Raamattu kertoo selvästi tavoitteen, mihin Saatana pyrkii:
Kuinka olet taivaalta pudonnut, sinä kointähti, aamuruskon poika! Kuinka olet maahan syösty, sinä kansojen kukistaja!
Sinä sanoit sydämessäsi: 'Minä nousen taivaaseen, korkeammalle Jumalan tähtiä minä istuimeni korotan ja istun ilmestysvuorelle, pohjimmaiseen Pohjolaan. Minä nousen pilvien kukkuloille, teen itseni Korkeimman vertaiseksi.'
(Jes.14:12-14)
Hänen juonensa tähtäävät juuri tähän, hän haluaa olla "Korkeimman vertainen". Tähän perustuu hänen tätä lopunaikaa koskeva suunnitelmansa, joka tunnetaan nimellä...

UUSI MAAILMANJÄRJESTYS

Saatanan mestari suunnitelma on harhauttaa koko ihmiskunta tekeytymällä Jumalaksi, varastamalla Todellisen Jumalan suunnitelma. Tähän kuuluu lmestyminen henkilökohtaisesti "messiaana" ja koko maailman alistaminen hänen itsensä palvontaan Jumalana.

Jumalan voimalliset profetiat kertovat että saatana tulee onnistumaan tässä suunnitelmassaan. Miten? Tekemällä suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin. (Matt.24:24b)
Tiedämme myös että Saatanan tulemus tapahtuu valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä ja kaikilla vääryyden viettelyksillä niille, jotka joutuvat kadotukseen, sentähden etteivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen, voidaksensa pelastua. Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen, että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan mielistyneet vääryyteen. (2Tess.2:9-12)
Saatana ei voi ilmestyä messiaana ilman Uutta Maailmanjärjestystä, joka on poliittinen ja taloudellinen yhteiskuntajärjestelmä. Huomaa että suunnitelmansa toteuttamiseen hän käyttää kaikkea valheen voimaa!

Kyseinen suunnitelma on jo edennyt kulisseissa hyvin pitkälle. Kaikkien aikojen ehkä merkittävimmän vapaamuurari johtajan Albert Pike’n suunnitelma maailman hallitsemiseksi ennusti (22.1.1870), että sen saavuttamiseksi tarvitaan kolme maailmansotaa (lue).
Kaikki on mennyt tähän asti suunnitelmien mukaan ja lopullinen kolmas maailmansota voi alkaa minä hetkenä hyvänsä, riippuen demonisten henkioppaiden ja "ylösnousseiden mestareiden" aikataulusta (joka taas on sidottu Jumalan aikatauluun).

Jokaisella uuden maailmanjärjestyksen merkittävällä johtajalla on oma henkiopas. Nämä henkioppaat eivät ole todellisuudessa muuta kuin demonisia henkiä jotka tekevät työtä Saatanalle jotta hän saavuttaisi tavoitteensa maan päällä. Nämä henkioppaat ovat antaneet paljon tietoa siitä, kuinka muutokset täytyy toteuttaa poliittisesti, hengellisesti ja taloudellisesti, jotta saavutettaisiin New Age -Kristuksen valtakunta. Kaikki nämä asiat on kerrottu henkioppaiden kautta. Jopa useimmat kirjat joita myydään New Age -kirjakaupoissa ovat henkioppaiden kirjoittamia. Varmasti, ilman tätä yliluonnollista johtoa Uutta maailmanjärjestystä ei saataisi koskaan aikaiseksi.(lainaus)


"Novus Ordo Seclurum" = "New Order of the Ages" = "New World Order". Tämä kuva löytyy 1 dollarin setelistä. 18 kerroksinen pyramidi jonka huipulla on Illuminatin kaikkinäkevä silmä.
AVAA TÄSTÄ KUVA (POP UP)
TIMELINE OF THE UNITED STATES OF AMERICA, PYRAMIDIN SELITYS

Milloin?
Suunnitelman mukaan Uuden Maailmanjärjestyksen pitäisi astua voimaan vuonna 2010 tai pian sen jälkeen. Tämän paljastaa myös yllä oleva pyramidi (kts. kuva) Pyramidi on rakennettu 13 rivistä kiviä jotka tarkoittavat 13:a 13 vuoden aikakautta. Pyramidin ja "kaikkinäkevän silmän" välissä on tyhjä tila. Yhteensä on esitetty että olisi 18 13 vuoden aikakautta päättyen vuoteen 2010.
Vuodesta 1776 vuoteen 2010 on 234 vuotta (=9) 'E Pluribus Unum' tarkoittaa 'Monesta, Yksi'. Yhdysvallat on aina ollut valtio joka on tehty monista kulttuureista ja kansallisuuksista. Joten, 'Yksi', yhdistettynä 234 vuoden hallintaan, luetaan --1:234 (1234). Yksi kansakunta 234:ssä vuodessa näyttää olevan suunnitelma.
Jotkut antiikin sivilisaatiot ovat ennustaneet Aikojen lopuksi vuotta 2011-12 (Mayat). Luku 11:11 on okkultisesti merkittävä. Suunnitelman mukaan vuosi 2011 olisi kaaoksen ja uudelleenorganisoinnin vuosi. 2012 olisi suunnitelman täyttymisen vuosi ja 2013 Viidennen Ulottuvuuden tai "Golden Aquarius Age:n" ensimmäinen vuosi, jolloin Uusi Fenix lintu syntyisi. Tämä ei koskisi vain Yhdysvaltoja vaan koko maailmaa, syntyisi yksi maailmanvaltio (jonka johdossa olisi "Kristus" =Antikristus, vrt. tätä Raamatun profetioihin!)

"E Pluribus Unum" "Monesta Yksi" = Uusi Maailmanjärjestys
Kotkan voi ymmärtää Fenix-lintuna; tuhkasta nousee Uusi Maailmanjärjestys.
Lue lisää USAsta alempaa tältä sivulta.
Paina mieleesi tämä okkultisesti merkittävä päivämäärä 21.12.2012. Tämä on todennäköisin aika Uuden Maailmanjärjestyksen tulolle. (HUOM! Tämä on okkultistien oma suunnitelma, ei Jumalan, joten mahdollisesti se ei toteudu)
Lue lisää täältä

On ymmärrettävä että maailmaa hallitsee kulisseissa ns. Illuminati (Committee of 300, CFR, Bilderberger Group, Skull & Bones) joka koostuu lähinnä (33. tason) vapaamuurareista.

Illuminatin tavoitteet Dr. John Colemanin mukaan:
(jo saavutetut merkattu punaisella ja toteuttamis prosessissa olevat sinisellä, webmasterin näkemys)
  1. Perustaa Maailmanhallinto (One World Government) saavutettu ja Uusi Maailmanjärjestys (New World Order), mukaanluettuna järjestön johdolla toimiva yhdistynyt kirkko ja yhteinen valuuttajärjestelmä. (=Microchip, NESARA?) prosessissa
  2. Saada aikaan täydellinen kansallisten identiteettien häviäminen. prosessissa
  3. Suunnitella ja toteuttaa kaiken uskonnon, erityisesti kristinuskon tuhoaminen. Poikkeuksena järjestön oma 'maailmankirkko', jonka avulla suunnitelma osaksi toteutettaisiin. prosessissa
  4. Luoda tekniikka ja järjestelmiä, joiden avulla voidaan kontrolloida kaikkea ihmisten tekemistä. saavutettu
  5. Pysäyttää teollistuminen ja ydinvoimatuotanto eli saavuttaa ns. jälkiteollinen nollakasvu-yhteiskunta. suunnitellun 3. maailmansodan avulla
  6. Rohkaista huumeiden käyttöä ja saattaa ne lopulta laillisiksi sekä saada pornografia hyväksytyksi yhtenä taidemuotona. prosessissa
  7. Saada suurkaupungeissa aikaan väkiluvun vähenemistä, viime kädessä Pol Potin mallin mukaisilla väestönsiirroilla. prosessissa
  8. Tukahduttaa kaikki tieteellinen tutkimus lukuunottamatta sitä, jonka ILLUMINATI katsoo itselleen tarpeelliseksi. Huomion kohteena on erityisesti ydinvoiman käyttö. saavutettu
  9. Saada aikaan (väestönkasvun hillitsemiseksi) 'rajoitettuja sotia' kehitysmaissa ja niiden seurauksena nälkää sekä noin 3 miljardin ihmisen kuolema vuoteen 2050 mennessä. prosessissa Nämä suunnitelmat sisältyvät asiakirjaan nimeltä "Global 2000 Report", jonka sanotaan olevan eräiden USA:n hallituksen korkeiden virkamiesten hyväksymä.
  10. Heikentää ihmisten, varsinkin nuorten, moraalia ja johdatella heitä mm. Rock-musiikin kautta huumeisiin ja kapinointiin vallitsevia oloja vastaan. Tätä koskeva toteutussuunnitelma tunnetaan nimellä "Aquarian Conspiracy" (Vesimiehen ajan salahanke). saavutettu
  11. Pitää ihmiset kaikkialla epävarmoina tulevaisuudesta aikaansaamalla kriisejä toisensa jälkeen ja sitten "käsittelemällä" näitä kriisejä. saavutettu
  12. Panna alulle uusia kultteja ja tehostaa jo olemassaolevien toimintaa mukaanluettuna erilaiset rock-kulttuuriin sisältyvät kultinomaiset ilmiöt, tarkoituksella heikentää kristinuskon vaikutusta. saavutettu
  13. Jatkaa kristillisen fundamentalismi-suuntauksen tukemista, koska sitä voidaan käyttää tukemaan Israelin sionistista valtiota. saavutettu
  14. Levittää tietoa uusista kulteista ja toteuttaa erilaisia mielenohjaus-kokeiluja (Mind Control). saavutettu
  15. Viedä uskonnonvapauden ideaa ympäri maailmaa tarkoituksella kaivaa maata olemassaolevien ja erityisesti kristinuskon alta. Ns. "Vapautuksen teologian" tukeminen on osa tätä työtä. saavutettu
  16. Saada aikaan maailmantalouden täydellinen luhistuminen ja luoda totaalinen poliittinen kaaos. prosessissa
  17. Ottaa hallintaan USA:n ulko- ja sisäpolitiikka. saavutettu
  18. Antaa täysi tuki ylikansallisille instituutioille (YK, kansainvälinen valuuttarahasto, kansainväliset pankit) ja asteittain vähentää paikallisten instituutioiden vaikutusmahdollisuuksia. saavutettu
  19. Tukea hallituksia, jotka pyrkivät tuhoamaan edustamiensa maiden suvereenisuuden. saavutettu
  20. Organisoida maailmanlaajuista terrorismia. (Esim. Al-Qaida) saavutettu
  21. Ottaa (ensinnä USA:n) kouluopetus haltuun päämääränä sen tuhoaminen alkaen peruskoulu- uudistuksista. saavutettu
Mitä tahansa maailmassa tapahtuu, vertaa sitä näihin tavoitteisiin, niin tiedät ketkä ovat kaiken takana ja miksi. Lisää tietoa Illuminatista esim. täältä!
(Huom! Antikristus mahdollisesti väittää vastustavansa Illuminatia ja estävänsä heidän suunnitelmansa! Kuitenkin, hän itse on Illuminatin isä ja aivot!)

2012 special: (lisätty 22.4.2012) Illuminati suunnittelee massiivisia terrori-iskuja Lontoon Olympialaisiin:

3. maailmansota
Piken suunnitelmissa Kolmas Maailmansota suunniteltiin alkavaksi Siionistien ja Arabien välisistä erimielisyyksistä (huomaa että Toinen maailmansota tähtäsi Siionistivaltion [Israel] perustamiseen). Konfliktin oli tarkoitus levitä maailmanlaajuiseksi.

Maailma valmistautuu sotaan.
Suunnitelma on tuhota sekä ateismi (kommunismi) että fundamentalistinen kristinusko ja islam ja tappaa yhteensä vähintään 3 miljardia ihmistä. Se auttaa uuden paavin johtaman maailmanuskonnon, uuden maailmaa hallitsevan supervallan (maailma jaetaan 10 osaan) ja uuden talousjärjestelmän (NESARA) perustamisessa.
Sodan on tarkoitus tuhota Jerusalemin temppelivuorella oleva muslimien Kalliomoskeija, jotta paikalle voidaan rakentaa Salomon Temppeli, jossa Antikristus julistautuu 7 vuoden hallintonsa puolivälissä jumalaksi.

Väärä tempaus
Miljoonat tässä asiassa Raamattuun uskoansa perustamattomat kristityt odottavat hartaasti tempausta ennen ahdistuksen aikaa (Antikristuksen ilmestyessä, 7 vuotta ennen Kristuksen tulemusta). Saatanalle tarjoutuu näin ainutkertainen tilaisuus toteuttaa näyttävä ja voimallinen harhautus jolla pystytään horjuttamaan monien kristittyjen uskoa "niin että, jos mahdollista, valitutkin eksyvät"!
Kysymme; kuinka tämä tapahtuu? New Age-kirjailija Jerry E. Smith kirjoittaa kirjassaan HAARP: salaliiton äärimmäinen ase (s.15) että Uuden maailmanjärjestyksen suunnittelijat voivat mahdollisesti "ottaa maailman haltuunsa projektoimalla holografisia kuvia taivaalle samalla kun kohdistavat ajatuksia suoraan päähämme, kehoittaen meitä hyväksymään luomansa uuden 'jumalan'.".
Paljastava on myös tämä kommentti:
"Usko tarvitsee joskus fyysisen kainalosauvan. Lukuisat kommentoijat ovat pohtineet, että jopa itse erämaavaelluksen aikana mukana ollut Pilvi samoin kuin Tulinen pylväs olisivat olleet jonkillaisia teknologisia ilmiöitä. Siksi tällaisten erikoisefektien käyttöä ei pitäisi torjua Antikristuksen ilmestymisen yhteydessä." [Lemesurier, The Armageddon Script, s. 236].
Tiedämme siis että tämä todellakin on Saatanan suunnitelmissa.
(P.S. Tempauksesta lisää täällä.)


Israelin valtio
Tämän sisältö on sensuroitu. Minun on tunnustettava että en kerta kaikkiaan tiedä tarpeeksi. Pelkään Israelin Jumalaa liiaksi, en voi puhua pahaa Israelista (13.9.2013)
HUOM! Raamatun Sana velvoittaa uskovaisen siunaamaan juutalaista kansaa ja toivottamaan rauhaa Jerusalemille. (Lue lisää)

Saatanan henkilökohtainen ilmestyminen
Kaikki keskeiset maailmanuskonnot odottavat suuren hengellisen opettajan ilmestymistä: kristityt Kristuksen toisena tulemisena, buddhalaiset viidentenä Buddhana, Maitreyana, islaminuskoiset Imam Mahdina, hindulaiset Kalki-Avatarana tai Krishnan uutena inkarnaationa, juutalaiset Messiaana. Saatanan inkarnaatio, Antikristus, tulee täyttämään kaikki nämä odotukset!

Jumalan profeetallinen Sana vahvistaa tämän suunnitelman toteutumisen. Tässä ei nyt pidä sekoittaa Antikristillistä voimaa joka on "merestä nouseva peto", "pieni sarvi" ja "portto" ja joka siis on Paavinvalta/Katolinen Kirkko, eikä Ilm.13:11-18:ntoista "maasta nousevaa petoa" joka on Amerikan Yhdysvallat. Varsinaiset sanat "antikristus" ja monikkomuoto "antikristukset", eivät sellaisenaan esiinny kertaakaan Ilmestyskirjassa, Danielin kirjan apokalypseissa, tai Jeesuksen puheessa aikojen lopun merkeistä vaan kyseessä on mm. Paavalin tessalonikalaiskirjeessä mainittu "laittomuuden ihminen", "peto joka on itse kahdeksas"(Ilm.17:11).

Minkä hahmon Saatana ottaa? Katso KANDIDAATIT ANTIKRISTUKSEKSI


Kuten näemme, Yhdysvaltojen dollarin seteli on täynnä saatanallista symboliikkaa. Jo pelkästään tämän pitäisi puhua meille selvää kieltä siitä, kuka on tämän maailman mahtavimman maan ja sen pahan talousjärjestelmän takana...

Amerikan Yhdysvallat, "Väärä Profeetta"
Yhdysvallat näyttelee merkittävää osaa Saatanan suunnitelmissa. Katsokaamme Jumalan Sanasta mitä siitä sanotaan:
Ilm.13:11. Ja minä näin toisen pedon nousevan maasta, (=uusi manner) ja sillä oli kaksi sarvea niinkuin karitsan sarvet, ja se puhui niinkuin lohikäärme. USAn perustuslaki perustui vapaudelle ja tasa-arvolle yms. muille hyville ja lempeille arvoille (karitsa) mutta sieltä on myös lähtöisin monet saatanalliset vaikutteet kuten moni väärä uskonto, Illuminati, rock-musiikki, pornoteollisuus yms. saasta ja se on koko tämän sairaan saatanallisen lopunajan kulttuurin ja valheen verkoston promoottori.
12. Ja se käyttää kaikkea ensimmäisen pedon valtaa sen nähden ja saattaa maan ja siinä asuvaiset kumartamaan ensimmäistä petoa, sitä, jonka kuolinhaava parani. Toisinsanoen USA saattaa koko maailman kumartamaan Paavia. Näemme tämän silmiemme edessä nyt! Näemme miten maailmankuulut amerikkalaiset saarnaajat, kuten Benny Hinn, Billy Graham, Pat Robertsen, Robert Schuller, Paul Crouch ja monet muut yrittävät yhdistää kirkkoyhteisöt ja olla sillanrakentajia ennen kaikkea kohti Roomalaiskatolista Kirkkoa, jossa paavi (ensimmäinen peto) on huipulla. Tunnettu saarnaaja Robert Schuller sanoo:"Nyt on meidän protestanttien aika tulla Rooman Pyhän Isän luo ja sanoa: Kuinka voimme tulla kotiin." (lue lisää)
Väärän karismaattisuuden ja katolisen kirkon yhteys
13. Ja se tekee suuria ihmeitä, niin että saa tulenkin taivaasta lankeamaan maahan ihmisten nähden. USAsta tulee HAARP, skalaariaseet, sota ja avaruusteknologia ja Hollywoodin erikoistehosteet,...
14. Ja se villitsee maan päällä asuvaiset niillä ihmeillä, joita sen sallittiin tehdä pedon nähden; se yllyttää maan päällä asuvaiset tekemään sen pedon kuvan, jossa oli miekanhaava ja joka virkosi.
15. Ja sille annettiin valta antaa pedon kuvalle henki, että pedon kuva puhuisikin ja saisi aikaan, että ketkä vain eivät kumartaneet pedon kuvaa, ne tapettaisiin.
16. Ja se saa kaikki, pienet ja suuret, sekä rikkaat että köyhät, sekä vapaat että orjat, panemaan merkin oikeaan käteensä tai otsaansa,
17. ettei kukaan muu voisi ostaa eikä myydä kuin se, jossa on merkki: pedon nimi tai sen nimen luku. Saatanan implantti-talousjärjestelmä (NESARA) lähtee USAsta.
(lisätietoja)

Saatanan lopunaikojen talousjärjestelmä
NESARA = National Economic Security And Reformation Act, tai Laki kansantalouden turvasta ja uudistuksesta. Suunnitelma on todellinen (katso esim. http://www.nesara.org tai wikipedia)
NESARA on UUSI MAAILMANJÄRJESTYS. Se on Pedon (Antikristus) talousjärjestelmä.

Joitakin Faktoja NESARAsta

- Luotu ja toimeenpantu Luciferin langenneiden enkelien toimesta orjuuttamaan koko maailma globaalin talousjärjestelmän alle, joka täyttää jälkimmäisen puolikkaan Ilmestyskirjan 13.:sta luvusta.

- Tarjoaa rauhaa ja vaurautta, ehtona että kaikkien jotka osallistuvat pitää olla "leimattuja" eli ottaa merkki (microchip)

- Toiset "Sanandat" kuten Maitreya, Muhammad, ja muut seuraavat kahta johtajaa, St. Germainea y Sananda Jeesusta. Nämä Sanandat täyttävät monien messiasta tai Jumalan lähettilästä odottovan uskonnon odotukset.

- Nämä johtajat eivät ole enkeleitä, tai ylösnousseita/valaistuneita mestareita, vaan langenneita Annunaki enkeleitä jotka ovat täällä pettääkseen ihmiskunnan lopun päivinä johtaakseen koko maailman satanismiin, Luciferin palvontaan Jumalana. (Tällä okkultistisella sivulla puhutaan mm. Annunakeista.

- Kaikki jotka kieltäytyvät osallistumasta pedon globaaliin talouteen pyyhitään pois maan päältä. Tämä tarkoittaa että heidät tapetaan. Annunakit väittävät että nämä ihmiset lähetetään toiselle planeetalle ajattelemaan uudelleen päätöstänsä mutta ei heitä lähetetä mihinkään muualle kuin hautoihinsa. Tee heidän kanssaan yhteistyötä tai kuole.

- Nämä "Omegalaiset" sanovat olevansa "Valkoisia Ritareita" (White Knights), suojellakseen maata Illuminatin vihamieliseltä vallankaappaukselta, mutta mitä he tarjoavat ei ole mitään muuta kuin vihamielinen vallankaappaus heidän itsensä taholta. Paholainen on molemmilla puolilla, ei ole väliä ovatko he enkeleitä taivaasta jos he julistavat toista evankeliumia kuin Jeesus Kristus, he ovat tuomittuja.

Miten kaikki päättyy?
Juuri ennen Yeshuan toista tulemista ja näiden maailmanaikojen loppua, Saatana aikoo koota kaikki maailman kansat suureen Harmageddonin sotaan joka käydään Israelissa, Israel vs. muu maailma.
Kun Jumalan Poika Yeshua (Jeesus) saapuu pilvissä suuressa voimassa ja kunniassa taivaallisten sotajoukkojen saattelemana, hän lähettää enkelin ottamaan saatana kiinni ja hänet laitetaan kahleisiin ja heitetään syvyyteen 1000 vuodeksi. 1000 vuoden kuluttua umpeen Saatana vapautetaan hetkeksi ja samaan aikaan uskomattomat kuolleet ylösnousevat kuoleman ylösnousemuksessa, ja Saatana kokoaa heidät jälleen sotaan, viimeiseen epätoivoiseen tuhoon tuomittuun yritykseensä sotia Kaikkivaltiasta Jumalaa ja Hänen Valittujansa vastaan, ja kun he piirittävät Jerusalemia, tuli lankeaa taivaasta ja kuluttaa heidät. Kirjat avataan ja kaikki tuomitaan sen mukaan mitä ovat elämässään tehneet.

Jos olet tunnustava kristitty:
Saatanan suunnitelma on että luovut Raamatullisesta uskostasi ja hyväksyt Paavin Jeesuksen Kristuksen sijaisena maanpäällä, että joisit "Jumalan vihan viiniä" ja kuolisit synteihisi ja hukkuisit helvettiin hänen kanssaan.
Saatana yrittää nyt tuhota kristinuskon sisältäpäin! Jumalan seurakuntaan on soluttautuneena hyvin taidokkaasti harhauttavia ihmisiä ja pastoreita jotka vähitellen johtavat seurakuntalaisia valheillaan harhaan, luopumukseen ja lopulta tuhoon. Ihmiset luulevat olevansa uskossa vaikka todellisuudessa he eivät koskaan ole syntyneet uudesti. Tämä on järkyttävä petos! Huomio keskittyy liikaa ylistykseen, maallisen menestyksen tavoitteluun ja seurakunnan kasvuun. Terve rukouselämä, syntien aito katuminen ja niiden hylkääminen yms. elintärkeät opit jäävät taka-alalle.

Tämä on vakava varoitus! Kristityn on nyt valvottava uskossaan ja pysyttävä tiukasti Raamatullisessa uskossa ja vältettävä mitään kompromisseja maailman ja luopuneiden seurakuntien kanssa!

SAATANA TEKEE KAIKKENSA ETTÄ ET RUKOILISI, KOSKA RUKOUS ON MAAILMANKAIKKEUDEN VOIMALLISIN ASE, VOITTAMATON TAIVAALLINEN VOIMA JA AVAIN PYSYVIIN VOITTOIHIN HENGELLISESSÄ TAISTELUSSA SAATANAA JA HÄNEN SUUNNITELMIANSA VASTAAN. Jatkuva rukous on voitokkaan elämän salaisuus, jos ymmärrät tämän, laita se käytäntöön, nyt!
(Jos sanot "ei ole aikaa", "en jaksa", "mitä hyötyä", tai "myöhemmin", Saatana on onnistunut suunnitelmassaan, valitettavasti.)


Vertaa näitä saatanan likaisia suunnitelmia Jumalan Ihmeelliseen Suunnitelmaan

JEESUS AINOA TOIVO


Vain Yeshua Messiaan Pyhässä nimessä on täydellinen voitto Saatanasta ja kaikista pimeyden henkivalloista. Vain Jumalan Karitsan Pyhässä veressä on pelastus ja voima yli kaiken olemassaolevan.
Yeshua elää tänään! Jumalan Ihmeellinen Suunnitelma on "Immanuel, Jumala meidän kanssamme", "Jeesus Kristus teissä", sinussa ja minussa!
Opetuslapsilleen Hän sanoo: "Katsokaa, minä olen antanut teille vallan tallata käärmeitä ja skorpioneja ja kaikkea vihollisen voimaa, eikä mikään teitä vahingoita." (Luuk.10:19)

Pyhästä Hengestä uudesti syntyneellä ihmisellä on auktoriteetti Yeshuan nimessä yli kaiken henkimaailman, jopa yli suurimpien pimeyden enkeliruhtinaiden ja "valaistuneiden mestareiden", jos hän vain itse uskoo ja tiedostaa tämän. Uskossa on voimaa! Yeshuan veri ratkaisee!

Jos et vielä tunne Yeshuaa (Jeesusta) henkilökohtaisena Pelastajanasi, nyt on aika ottaa hänen kutsunsa vastaan.
Jumalalla on tapana antaa uskomattomien elämään etsikko-aikoja, jolloin hän erityisesti vetää sinua puoleesi, kuten hän sanoo: "Iankaikkisella rakkaudella minä olen sinua rakastanut, sen tähden minä olen vetänyt sinua puoleeni armosta." (Jer.31:3)
Et ole sattumalta tällä sivulla; "Tänä päivänä, jos te kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako sydämiänne" koska huomenna voi olla jo liian myöhäistä.
YESHUA RAKASTAA SINUA! (Avaa Pelastus -sivu tästä)

Saatanan ja hänen orjiensa loppu tulee olemaan surkea. Tässä yksi tilannekuvaus Jumalan Kirjasta, Raamatusta, siitä kun Herra Yeshua tulee kunniassaan:
11. Ja minä näin taivaan auenneena. Ja katso: valkoinen hevonen, ja sen selässä istuvan nimi on Uskollinen ja Totinen, ja hän tuomitsee ja sotii vanhurskaudessa.
12. Ja hänen silmänsä olivat niinkuin tulen liekit, ja hänen päässään oli monta kruunua, ja hänellä oli kirjoitettuna nimi, jota ei tiedä kukaan muu kuin hän itse,
13. ja hänellä oli yllään vereen kastettu vaippa, ja nimi, jolla häntä kutsutaan, on Jumalan Sana.
14. Ja häntä seurasivat ratsastaen valkoisilla hevosilla taivaan sotajoukot, puettuina valkeaan ja puhtaaseen pellavavaatteeseen.
15. Ja hänen suustaan lähtee terävä miekka, että hän sillä löisi kansoja. Ja hän on kaitseva heitä rautaisella valtikalla, ja hän polkee kaikkivaltiaan Jumalan vihan kiivauden viinikuurnan.
16. Ja hänellä on vaipassa kupeellaan kirjoitettuna nimi: "Kuningasten Kuningas ja herrain Herra".
17. Ja minä näin enkelin seisovan auringossa, ja hän huusi suurella äänellä sanoen kaikille keskitaivaalla lentäville linnuille: "Tulkaa, kokoontukaa Jumalan suurelle aterialle
18. syömään kuningasten lihaa ja sotapäällikköjen lihaa ja väkevien lihaa ja hevosten sekä niiden selässä istuvien lihaa ja kaikkien vapaitten ja orjien lihaa, sekä pienten että suurten".

19. Ja minä näin pedon ja maan kuninkaat ja heidän sotajoukkonsa kokoontuneina sotiaksensa hevosen selässä istuvaa vastaan ja hänen sotajoukkoansa vastaan.
20. Ja peto otettiin kiinni, ja sen kanssa väärä profeetta, joka sen nähden oli tehnyt ihmetekonsa,
joilla hän oli eksyttänyt ne, jotka olivat ottaneet pedon merkin, ja ne, jotka olivat sen kuvaa kumartaneet; ne molemmat heitettiin elävältä tuliseen järveen, joka tulikiveä palaa.
21. Ja ne muut saivat surmansa hevosen selässä istuvan miekasta
, joka lähti hänen suustaan; ja kaikki linnut tulivat ravituiksi heidän lihastansa.
(Ilm 19:11-21)

TODISTUS: Eräänä iltana loppuvuodesta 2006 kun aloitin hahmottelemaan tätä sivua tietokoneellani, seuraavana aamuna koneessa ilmeni vakava ongelma Windows-käyttöjärjestelmässä, kone uudelleenkäynnistyi ja päätyi ikkunaan josta ei enää päässyt eteenpäin. (Sinä aikana kun olen kirjoittanut näitä sivuja parin viime vuoden aikana Windows järjestelmä on jouduttu lataamaan 2 kertaa uudestaan vastaavien ongelmien takia.) Nyt kuitenkin koin vahvasti hengessäni että tämä on osa henkistä sodankäyntiä. Voitelin keskusyksikön öljyllä ja julistin Messiaan Jeshua Ha Mashiaan nimessä ja veressä voittoa, tukeutuen Raamatun Sanaan ja siihen auktoriteettiin jonka sain syntyessäni uudesti Pyhän Hengen voimasta. Tämän jälkeen kun avasin koneen, kyseinen, eikä mikään muukaan ongelma toistunut enää kertaakaan!

Tässä joitain mielenkiintoisia ulkopuolisia linkkejä aiheesta:
Antikristuksen lavastettu ilmestyminen
Uusi maailmanjärjestys
Vapaamuurarit


Sivu 2:

KANDIDAATIT ANTIKRISTUKSEKSI
SISÄLLYSLUETTELO

Vieraskirja


Kirjoittanut/koonnut Toni Arias. Päivitetty 23.7.2009